\\kuulintu.net\pelit\point_&_clickit\15_days\

15 Days

Secret Files 2: Puritas Cordis  

Sanallinen arviointi
15 päivää. Onko kyseessä niin pitkä peli, että sen pelaaminen vie noin kauan? Vai onko tämän tekemiseen käytetty peräti vain 15 päivää? No - ei kumpaakaan. Mutta vastaus tulee kyllä selville kun tarinaan tutustuu. Kuvituksen osalta tutustuminen todella onkin miellyttävää. Pelin grafiikka on nimittäin oikein nappiin onnistunutta, joskin paikoin aika kliinisen oloista. Asunto jossa tarinamme "sankarit" asuvat (ja josta tämä kuvankaappauskin on) vaikuttaa kyllä oudon tehdasmaiselta. Itse en suostuisi asumaan moisessa edes ilmaiseksi. Mutta kai silläkin on tarkoituksensa.

Musiikki ei jää grafiikasta jälkeen oikeastaan ollenkaan. Kuten aikaisemmissakin House Of Talesin tuotteissa, myös tässä mukaan on saatu mahdutettua pari rokahtavampaa raitaa, osassa on jopa lauluakin, mutta toisin kuin mm. Runaway 3:ssa, se ei sotke ääninäyttelyn päälle. Musiikki tosin soi oletuksena aivan järjettömän lujaa ääninäyttelyyn verraten ja ainakin minun piti kääntää se lähes täysin minimiin, että se soi nätisti taustalla. Ongelma ei oikeastaan ollut niinkään musiikin vaan ääninäyttelyn voimakkuudessa, joka oli turhan hiljaisella silloinkin kun sen käänsi täysille, sataan prosenttiin.

Kun nyt ääninäyttely tuli puheeksi, niin on pakko todeta, että olen suhteellisen sanaton. Näyttää siltä, että nykypeleissä ääninäyttely on joko aivan karmeaa sontaa, tai sitten niin uskomattoman laadukasta, että se saa leuat tipahtamaan lattiaan. Onneksi 15 Days onnistuu olemaan jälkimmäistä. Siis aivan uskomattomia ääninäyttelysuorituksia! Aksentit ja tilaefektien käyttö on hallinnassa kerta kaikkiaan erinomaisesti ja ääninäyttelijät eläytyvät todella antaumuksella työhönsä. House of Tales-ryhmän erikoisuus - pienet tauot - ääninäyttelyssä on laitettu tekstityksiin ilmaisulla ("pauses" tai "is silent") joka antaa todella aidontuntuisen fiiliksen. Todella hyvää työtä kaikilta osin. Myös ääniefektit ovat suurimmaksi osaksi upeat.

Käyttöliittymän osalta... noh... oikeastaan ei olla kovin kaukana, jos sanotaan, että se on erittäin pienin muutoksin sama kuin Overclockedissa joka on firman aikaisempi tuote. Polunlöytämisogelmat ja kamerakulmien vaihtelut, jotka piinasivat Moment Of Silencea eivät luojan kiitos ole palanneet, mutta sen sijaan yksi uusi ärsyttävä ominaisuus siihen on ilmestynyt: Inventory, joka menee kiinni kun viet hiiren liian kauas ja se täytyy taas avata vierittämällä hiiri näytön alalaitaan. Ei mitään isoa, eikä se ärsyttänyt liikaa pelin kuluessa, mutta kuitenkin mainintaan asti. Se, mihin olisi voinut kiinnittää enemmän huomiota, oli hotspottien vähäisyys. Kaiken kaikkiaan kuitenkin uskallan pitää arvosanan kiitettävällä tasolla.

Pelin tarina on mielenkiintoinen, mutta valitettavasti melkoisen täynnä epäjohdonmukaisuuksia ja siinä on myös kosolti isoja uskottavuusongelmia. Intron aikana Cathrynin kämppikset varastavat hänelle syntymäpäivälahjan, mutta sitä ei koskaan esitellä hänelle, vaan se vaan lojuu asunnon pöydällä. Samoin kakkua ei kukaan missään vaiheessa edes huomaa, vaikka se on pöydällä. Ajatus siitä, että pelaat taidevarkailla, jotka tekevät väärennöksiä museoihin, ei välttämättä ole kovin hirveän houkutteleva. Pelissä on kuitenkin ihan kohtalainen tunnelma, josta ääninäyttely pelastaa aika ihanan paljon. Ongelmia tuottaa myös se, että siinä on oikeastaan hyvin vähän mitään oikeaa tekemistä. Koko peli on vähän klik - animaatio -klik - animaatio - klik - animaatio. Eli toisin sanoen interaktiivinen novelli. Toisaalta, ei se minua hirveästi haitannut. Mutta olisi tästä ehkä voinut hieman enemmänkin irti saada. Ei silti paha, kyllä tämän ääressä viihtyi, ja jännittäviäkin hetkiä sieltä löytyi. Kuitenkin peli on teemaltaan huomattavan erilainen firman aikaisempiin peleihin verraten. Paljon kirkkaampi ja teemaltaan kevyempi, muistuttaa jonkin verran joitain rikossarjoja (CSI, anyone?)

On sangen murheellista, että 15 Daysin aikana House Of Talesilla tapahtui iso henkilöstön muutos ja se näkyy tässä pelissä aika monella tavalla. Yksi niistä on animaatiot. Ne eivät ole hyvät, eivät todellakaan, ne ovat aivan hirvittävää katsottavaa. Hahmot ovat kyllä ihan hienon näköisiä - tavallaan - mutta heidän katseensa tuijottaa tyhjyyteen - jonnekin avaruuden taakse ja raajojen liikkeet ovat jäykkiä ja vähintäänkin epäuskottavia. Plus hahmot kävelevät välillä kuin puupökkelöt, lukuun ottamatta Cathrynia joka keikuttaa lanteitaan huomattavankin liioitellusti. Kaikkein häiritsevintä animoinnissa - tai sen puuttumisessa oikeastaan - on yhtäkkiset "oho, hahmo hyppäsikin tuonne" -tilanteet. Ne saattavat välillä maagisesti flipata itsensä ympäri tai täristä paikallaan. Häiritsevää oli myös, että joissain tilanteessa Cathryn puhui puhelimessa luuri kädessä, kun taas yhden puhelun aikana luuri oli tekijöiltä unohtunut tyystin. Hän vain puhui puhelimessa, siinä seisaaltaan, kädet tikkusuorina. Ei hyvää päivää. Animointi on selkeästi jäänyt pahasti kesken ja peli on viety keskeneräisenä markkinoille...

...mistä päästäänkin aasinsillan kautta toiseen asiaan, joka pelissä on toteutettu anteeksiantamattoman huonosti. Aivan samasta syystä kuin animointikin, on tekninen toteutus täysin puolitiessään. Peli kaatui testissä noin 20 kertaa ja sitä voi pitää kyllä luokattomana suorituksena. Onneksi kuitenkin bugien paikat oppi suurin piirtein arvaamaan (tulee lähes aina kun käytät pelin tietokoneella "nettiä") niin niistä selvisi tallentamalla pelin tyyliin jokaisen kamerakulman vaihtumisen jälkeen. Tai vähintäänkin jokaisen animaation jälkeen. Jos mielenkiinto olisi säilynyt ja kärsivällisyyttä olisi ollut sen verran enemmän, että peli olisi tuotu markkinoille vasta näiden virheiden korjaamisen jälkeen, se olisi nostanut 15 Daysin osakkeita todella merkittävästi.

Alussa vitsailemani 15 päivää pelin pelaamiseen ei todellakaan pidä paikkaansa. Tai no. Jos taistelet bugien kanssa niin pahasti että joudut aina pelaamaan alusta tai viimeisestä tallennuksesta, niin silloin siihen saattaa niin kauan mennäkin. Peli ei kuitenkaan ole hirveän pitkä. On siinä parannusta Overclockediin siinä mielessä, että paikkoja on paljon enemmän ja ns. edestakaisin ravaamista ei juuri onneksi ole. Monta paikkaa käytetään taitavasti kahden asian näyttämönä sekä öiseen että päiväsaikaan. Kuitenkin pelin loppuessa jäi jano vielä muutamalle, sanotaanko "lisäpäivälle" heh.

Dialogi on erittäin nautittavaa. Ehdottomasti parasta mitä tämä peli tarjoaa. Kolmen päähenkilön väliset suhteet, samoinkin poliisi-jackin suhteet pomoonsa ovat kertakaikkisen loistavalla tavalla rakennettuja ja tuovat aivan väkisinkin hymyn huulille. Ja se mikä ilahduttaa kaikkein eniten on totaalinen ääninäyttelyvirheiden puuttuminen! En onnistunut bongaamaan yhtä ainutta. Voisi olettaa, että ensin on tehty ääninäyttely englanniksi ja vasta sen jälkeen peli on tekstitetty, tai sitten tekstitykset on jälkeenpäin korjattu vastaamaan ääninäyttelyä. Täytyy kyllä sanoa, että todella pitkään aikaan en ole näin hymyillyt pelin dialogille. Lukuun ottamatta (välillä aika suuriakin) aukkoja pelin tarinassa, dialogi kuitenkin on miellyttävää ja pysyy kasassa erinomaisesti loppuun saakka.

Netissä oli arvostelu tästä pelistä, jossa sanottiin, että intro on tyyliin ainoa hyvä asia tässä pelissä. En ole aivan samoilla linjoilla. Minusta introssa tapahtuvat asiat johdattavat pelaajan ajatukset vähän väärille ja merkityksettömille teille. Se mitä introssa tapahtuu, sillä ei oikeastaan pelin kannalta ole yhtään mitään merkitystä, vaan kaikki paljastuu vasta myöhemmin. On se kuitenkin sen verran hyvä, että siitä kahdeksikon uskaltaa mennä jakamaan.

Pelissä ei voi kuolla, eikä mokata millään tavalla.

Media: 1 x DVD
Testialustana käytettiin: Windows xp

Tähtiasteikko 2,5

Pistejakauma
Grafiikka 10
Musiikki 10
Ääninäyttely ja efektit 10
Käyttöliittymä 9
Tunnelma ja viihdyttävyys 8
Animaatiot ja liikkeet 5
Tekninen luotettavuus 5
Peliympäristön laajuus 8
Dialogitekstien laatu ja nopeus 10
Alkuintro 8
Yhteensä 83
 

Yhteenveto
On aina surullista kun peli joudutaan tuomaan markkinoille lievästi sanottuna keskeneräisenä. Potentiaalia 15 Days nimittäin sisältää vaikka naapurivaltioille jakaa ja siinä on muutamia aivan mielettömän hienosti toteutettuja juttuja ja ihan hieno tunnelmakin. Valitettavasti lähinnä teknisistä ongelmista ja animointiin käytetyn ajan vähyydestä johtuen se menetti mahdollisuutensa kärkisijoille jo heti lähtöruudussa. 83 pistettä ja nipin napin 2 ja puoli tähteä on tulos, jota ei voi pitää mitenkään mainiona. Mutta toisaalta, osa-alueet jakautuvat jyrkästi ja jos pystyy pääsemään yli noista isoista miinuksista niin voihan tätä ainakin kokeilla. Katsotaanpa sitten hyvät ja huonot tarkemmin:

+ Miellyttävä, tunnelmallinen grafiikka, joka on poikkeuksellisen valoisaa ja inspiroivaa
+ Hyvät musiikit, jopa rock-henkisyyttä löytyy jonkin verran, vaihtelevuutta on hienosti.
+ Upea, virheetön ääninäyttely, josta heikkoja suorituksia ei meinaa löytää millään!
+ Hyvin kirjoitettu dialogi, joka on todella poikkeuksellisen viihdyttävää!
+ Käyttöliittymä pääpiirteissään on ihan oivallinen
+ Tunnelmakin on suurimmalta osaltaan aivan hyvä, eikä peli ole suorastaan liian lyhytkään

- Animointi on jäänyt aivan puolitiehen! Hahmot pomppivat, tärisevät ja kävelevät kuin puupalikat
- Peli sisältää karmean kasan bugeja! Tämähän on kuin beta-versio.
- Inventoryssa on ominaisuus, että se pomppaa kiinni itsestään kun vetää hiiren kauemmaksi
- Melkoisia aukkoja tarinassa, asioita jotka vain ovat siellä - sen kummemmin liittymättä mihinkään
- Vaikka pelissä oleva "internet" kuulostaa ideana kivalta, se ei aina ole sitä
- Labyrintti katakombeissa
- Ääninäyttelyn ja musiikin, sekä ääniefektien keskinäiset äänenvoimakkuusongelmat.

Miinuksia yksi enemmän kuin plussia. Joo. No jos noista hirveistä animoinneista selviää, ja muistaa tallentaa noin 5 minuutin välein, niin eipä tässä pelissä aivan karmeita asioita sen jälkeen olekaan. Pisteytyksestä näkee, että asiat jakautuvat todella rajusti. Siksi voisin käyttää tästä pelistä englanninkielistä termiä "cautious recomendation" eli varovainen suositus... juuri siksi, että tässä on kyllä positiivisia puoliakin paljon, jos vain pääsee noista huonoista ylitse. Mutta ennen kuin sotken itseni 15 päiväksi päättömän jaarittelun verkkoon, päätän tämän arvostelun sanomalla, että jo pelkästään grafiikan, musiikin ja ääninäyttelyn takia tätä kannattaa ainakin kokeilla. Päättää sitten itse kolahtaako vai ei. Toivotaan että House Of Tales tekee seuraavan pelin ihan aikuisten oikeasti valmiiksi asti.

Julkaisutiedot ja käyttöjärjestelmätuki
Kehittäjä: House Of Tales
Julkaisija:
dtp entertainment ag
Julkaisuvuosi: 2009
Lisenssioikeudet: ?
Alustat: Windows

MobyGames: 15 Days