Kymmeniätuhansia musiikkiesityksiä kuunnelleena, erilaisia genrejä läpikäyneenä ja niistä pitävänä, uskallan silti mennä väittämään, että nyt lyödään pöytään sellainen musiikkinautinto, minkä veroista ei taida toista löytää. Mutta siis… mutta… eihän se toki voi tulla trancen maailmasta, tuosta tunteettomasta jumputuksesta, jota teinit huudattavat autoissaan niin että kuulo lähtee naapurikorttelissakin, eihän mitenkään niin hermostuttavasta ja raastavasta hakkaamisesta voi saada jotain kaunista? Kyllä voi. Usko huviksesi tai kuuntele. Tuo ajatus murtuu takuulla tämän biisin jälkeen.
Kyseessä on siis Daniel Kandin, tanskalaisen trancen supertalentin näkemys Kiholmin biisistä Fragile. Nyt puhutaan sellaisen tunnelatauksen sisältävästä kuusi ja puoliminuuttisesta, että sitä on ihan oikeasti vaikea käsittää. Daniel heiluttaa Kiholmin avulla sellaisin nuotein varustettua melodiaruoskaa, että se tekee kipeää paatuneimmankin trancen vihaajan sydämmessä, pistäen hänet itku kurkussa polvilleen myöntämään, että ”kaunista on.”
Kandi lähtee rakentamaan biisiä hienosti rullaavasta biitistä, johon ottaa mukaan noin puolen minuutin kohdalla tiukemman basson ja taustamelodiat jotka suorastaan henkivät haikeutta. Hetkistä myöhemmin mukaan kyytiin istahtavat voimakkaan tunnelmalliset lautassoittimet, josta käytetään konemusiikin maailmassa nimitystä ”hihat.” Siitä biisin rakenne lähtee avautumaan hiljalleen, saavuttaen perusrullaavan varmuuden tämän mestarin käsissä. Taustalta nouseva kupliva melodia saa jo kylmät väreet aikaiseksi. Sen jälkeen rumpukone feidataan hetkeksi kiinni ja biisi laskeutuu kauniisti suvantovaiheeseen.
Seuraa niin käsittämätön melodia, että se nostaa kauneudessaan kyyneleet silmiin lähes joka ikinen kerta. Taustalla nätisti soivat stringit ja matalalta pyyhkäisevä basso ovat sellaisessa harmoniassa mitä vain aniharvoin kulee…. Kun päämelodia on saatu esiteltyä, nousee sen tilalle breikkaava melodia, jonka saattelee ilmoille mykistävän kaunis, aivan kuin hentojen kristallien helinä. Biisin nostatus alkaa siitä kaikessa haikeudessaan. Ensin startataan rumpukone uudelleen, joka rullataan kauniisti lyhyeen breikkiin, josta parin etunuotin siivittämänä biisi pääsee todelliseen lentoonsa kaikessa herkkyydessään ja hauraudessaan. Kuin joutsen nousisi siivilleen kesäisessä illassa vasten auringonlaskua.
Pari kierrosta täydellä teholla fiilisteltyään, Kandi sammuttelee rumpukoneen taas pieneksi hetkeksi ja antaa melodian jäädä ihanasti leijumaan ilmoille. Sen jälkeen feidataan melodiakin taustalle parin rumpukoneen siivittämin iskuin ja otetaan touchdown biisin tutusti ja turvallisesti rullaavaan perusrakenteeseen. Korkeuksista on selkeästi laskeuduttu nyt maahan ja biisin loppu sujuu soittimia sammutellen ja lopulta rauhoittuen ihan niihin sointuihin mistä koko matka alkoikin.
Jos tämä käsittämättömän mykistävä taideteos ei saa muuttamaan ajatuksia trancesta, niin silloin konemusiikkia kohtaan kohdistuva viha on kerta kaikkiaan parantumatonta.