\\kuulintu.net\pelit\point_&_clickit\art_of_murder_-_hunt_for_the_puppeteer\

Art Of Murder - Hunt For The Puppeteer

Art Of Murder - Hunt For The Puppeteer  

Sanallinen arviointi
Pari vuotta sitten ilmestynyt City Interactive studion esikoinen - Saman sarjan FBI Confidential oli monella mittarilla vertailtuna varsin keskinkertainen peli. Graafinen puoli kuitenkin oli erittäin kaunista ja tunnelmallista, minkä voi kyllä ihan kohtalaisen puhtaalla omallatunnolla sanoa olevan sama juttu tämän sarjan kakkosen osalta. Kuvallisessa ulosannissa ei ole mitään moittimista, vaan se onnistuu erinomaisesti ja sen puolesta peliä on oikein mukava läiskiä eteenpäin.

Eikä musiikeista ole sen huonompaa sanottavaa. Oikeastaan jopa voisin väittää, että on pistetty ykkösosaa paremmaksi. Mikään ei tarttunut päähän soimaan ja sävellyksiä oli runsaasti, sekä ne olivat oikeasti myös tosi hienosti toteutettuja. Grafiikan ja musiikin yhteistyö on aika saumatonta. Oikea musiikki on siis ehdottomasti oikeassa paikassa. Tunnelma luotiin erittäin hyvin.

Ääninäyttely on pelissä suurimmalta osaltaan keskitason paremmalla puolella - ei mitenkään hirveän paljon, mutta jonkin verran. Välillä tuntui, että joissakin kohtaa oli ehkä tosin pientä alisuorittamista. Nicole joutuu nimittäin tarinan aikana kohtalaisen tukaliin paikkoihin, ja hänen äänenpainonsa ja intonaationsa ei siitä juurikaan muutu. Efektit ovat ihan kohtalaisen hyvät, oikeastaan jopa kiitettävät. Se mikä syö ääninäyttelynkin pisteitä on rasittavat stock-in lauseet jotka toistuvat pelissä ehtimiseen.

Käyttöliittymä on sama kuin kaikissa City Interactiven tuotteissa. Ihan hieno ja toimiva. Tuo voimakkaasti mieleen Secret Files: Tunguskan edelleenkin. Oikealla puolella inventoryn vieressä on "PDA" eli kännykkä "Magnifying Glass" eli suurennuslasi jolla näkee hotspotit suoraan sekä "Menu" joka ohjaa pelin päävalikkoon. Sarjan edellisestä osasta poiketen tästä pelistä löytyvät myös dialogivalinnat, mutta ihan sekään ei kymppiin asti vielä riitä, koska nämä yltiöraivostuttavat "this doesn't work" -jankutukset olisi pitänyt hoitaa muulla tavoin.

Seikkailupeleissä olen tottunut siihen, että pelin hahmo ottaa mukaansa kaiken mikä pelimaailmasta irtoaa. Sitä ei Nicole tee. Hän ottaa tavaran vasta siinä vaiheessa kun on aivan 101% varma että hän tarvitsee sitä, ja tietää mihin sitä aikoo käyttää. Tämä taas aiheuttaa todella raivostuttavan paljon ravaamista edes takaisin. Joskus hän jopa kyllä tiesi, että tavaraa tarvitsee, mutta koska joku keskustelu siihen liittyen oli käymättä jonkun henkilön kanssa, niin sieltä pamahtaa "this doesn't work" ...ei minkäänlaista vihjettä, ei mitään... pelkkä toteamus, että "ei toimi!" Peli antaa siis myös poikkeuksellisen huonosti vihjeitä puzzleihin ja välillä tuntui että on koko ajan jumissa kun ei oikein tiedä mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Tämä yhdistettynä siihen, että kuulet "We need an alternative solution... Nicole, think!.... No Can Do" -lausahduksia, kaikkia vähintään sen 500 kertaa pelin aikana, ei ole ihan omiaan nostamaan viihdyttävyyttä. Hermoromahduksen välttämiseksi jouduin lopussa käyttämään periaatteitteni vastaisesti jopa walkthrough-opasta ihan pelkästään sen takia, etten jaksanut enää kuunnella samoja lauseita jumissa ollessani kun jokaista tavaraa piti kokeilla toiseensa. Puzzlet ovat siis äärimmäisen epäloogisia tässä pelissä. Myös pari aikarajoitettua tehtävää - ilman että tietää yhtään mitä pitää tehdä - pelissä on.

Animoinnissa on tapahtunut huikeaa parannusta ykkösosaan verrattuna. Poissa ovat tärinät ja hiiren tahmeat liikkumiset. Luojan kiitos! Välianimaatioiden laatu on aivan totaalisesti toisella tasolla kuin aikaisemmassa pelissä. Ne ovat hyvin toteutettuja, jännittäviä ja jopa ääninäyttelyn tekstitykset napsahtelevat suurinpiirtein oikeisiin kohtiin. Loistavaa. Animoinnista jäi jopa yksi hauska kohta mieleen, kun eräs hahmo oli viemässä juuri croissanttia suuhunsa ja kuulikin jotain epäilyttävää niin jäi hienosti epäluuloisen näköisenä suu auki ja kroisantti suun edessä kuuntelemaan, että "mikäs se oli?" Sellaista animointia minä haluaisin nähdä jatkossakin, kiitos!

Myös teknisessä luotettavuudessa ollaan pistetty pari pykälää vaihdelaatikossa oikeaan suuntaan. Nyt kaikilla hotspoteilla oli oikeasti jopa nimi ja ääninäyttelykään ei kuulostanut mistään puuttuvan. Jos vain aikaa olisi käytetty enemmän, ja peliä hiottu vielä paremmaksi (mm. loogisuutta lisää, kiitos..) niin oltaisiin jopa kiitettävänkin puolella. Nyt ei ihan kiitettävää kyllä tohdi antaa, koska siellä oli kuitenkin pari sellaista lapsusta, mitkä olisi voinut korjata.

Hunt For The Puppeteer on kristallinkirkkaasti pidempi peli kuin FBI Confidential. Nyt aletaan olla sellaisella pituussuuntauksella, josta alkaa se kymppi irrota. Tapahtumapaikkoja on varsin runsaasti ja yhdessä paikassa ei kuitenkaan vietetä koskaan liian kauan. Silti peli tuntui mukavan pitkältä, eikä loppukaan tullut mitenkään yllättäen.

Dialogit ovat muuten ihan ok, mutta se sama asia, josta tässä arvostelun aikana olen jauhanut kyllästymiseen asti on se, että olisi voitu paljon, paljon enemmän panostaa siihen, että Nicole antaa vihjeitä tai edes kommentoi mitä hän haluaa jossain puzzlessa tehdä. Esimerkiksi erässä kohtaa peliä, ihmettelin, että miksi kangella ei voi vääntää palkkia. Sitten turhauduin ja katsoin läpipeluuohjetta. KAS,KAS! Se on jumissa ja vaatii öljyä! Nicole kyllä sanoi, ettei sitä ole käytetty aikoihin... mutta en osannut mitenkään ajatella että se on JUMISSA! Juuri tämmöiset älyttömyydet syövät pelin pisteitä kovalla kädellä. Dialogi henkilöiden kesken oli kuitenkin pääpiirteissään ihan nautittavaa kuunneltavaa ja luettavaa. Dialogin fontti on tosin yhtä hirveä kuin ykkösessäkin. Se olisi kyllä hyvää syytä vaihtaa.

Intro on erittäin hyvä ja näyttää selvästi mikä on pelin keissi. Animointi on hyvää ja kaikki toimii oikein hienosti. Peliä on mielenkiintoista lähteä pelaamaan intron perusteella. Olisi se saanut ehkä silti olla aavistuken pidempikin. Aika lailla samalla tasolla ollaan kuin sarjan edellisessä osassa.

Pelissä voi kuollla, joten kannattaa muistaa tallennukset.

Media: 1 x DVD
Testialustana käytettiin: Windows xp

Tähtiasteikko 3,5

Pistejakauma
Grafiikka 10
Musiikki 10
Ääninäyttely ja efektit 8
Käyttöliittymä 9
Tunnelma ja viihdyttävyys 7
Animaatiot ja liikkeet 10
Tekninen luotettavuus 8
Peliympäristön laajuus 10
Dialogitekstien laatu ja nopeus 8
Alkuintro 9
Yhteensä 89
 

Yhteenveto
2008 pyörähti liikkeelle City Interactiven (ainakin toistaiseksi trilogiaksi jäänyt) Art Of Murder-sarja. Tässäpä tarjoillaan siitä toista osaa. Okei, on tässä parannuksia edeltäjään, mutta toisaalta joissain asioissa on pistetty vähän rallivaihdettakin silmään (eli pakkia, anteeksi sisäpiiritermit). Sen pidemmittä tylsittä jorinoitta, katsellaanpa protonit ja neutronit.

+ Erittäin miellyttävä kuvallinen anti, todella kauniit maisemat ja rakennukset!
+ Musiikki on poikkeuksellisen viehättävää ja laadukasta, ja sitä on tarpeeksi.
+ Animointi on erinomaista, harvoin siitä nimittäin jää näin paljon mieleen!
+ Peliympäristön pituutta on selvästi parannettu sarjan ekaosaan nähden
+ Hyvä käyttöliittymä, joka toimii odotetunlaisesti
+ Oivallinen intro, joka saa pelaamaan
+ Ääninäyttely pääosin keskiviivan paremmalla puolella
+ Ääniefektitkin ovat korvia miellyttävät.

- Miksi, oi, miksi näistä rasittavista "this doesn't work" -jankutuksista ei päästä eroon!?
- Epäloogiset puzzlet, joissa Nicole ei auta pisaraakaan
- Peli on kuin tyhmä aasi. Saat koko ajan ruoskia sitä, että se tekisi asioita, joita haluat suorittaa.
- Miksi pelihahmon pitää tietää tarvitseeko hän tavaraa vai ei? (liittyen edelliseen miinukseen)
- Edestakaisin ravaamista (johtuen edellisestä miinuksesta)
- Aikarajoitettuja toimintoja, ilman että on hajuakaan mitä pitäisi tehdä
- Viimeistelynpuutteen tunne - jotenkin tuntuu osittain halvan budjetin toteutukselta koko peli
- Dialogin fontti väsyttää silmiä

Vaikka parannuksia tuli itse asiassa aika paljonkin, niin kyllä tässä oli tosiaan menty joissain asioissa vähän takaperinkin eteenpäin. Tarkoitan nimenomaan näitä hirveitä "en minä tiedä mitä sillä teen, en minä sitä ota tuosta ylös" -kohtauksia... ja ei kun hakemaan jotain kaikenvapauttavaa triggeriä jostain dialogista tai muualta. Joskus teki mieli ampua Nicole niille sijoilleen ihan siitä hyvästä, että itse tiesi hänen tarvitsevan jonkun pelimaailmassa olevan asian myöhemmin. Kuitenkin animoinnissa oli otettu askelia eteenpäin ihan miehen saappain ja pituudessakin oltiin nyt ihan uudella tasolla. Lähinnä näistä johtuen, peli saavutti yhden pisteen edeltäjäänsä enemmän.

Julkaisutiedot ja käyttöjärjestelmätuki
Kehittäjä: City Interactive
Julkaisija: City Interactive
Julkaisuvuosi: 2009
Lisenssioikeudet: City Interactive
Alustat: Windows

MobyGames: Art Of Murder - Hunt For The Puppeteer