\\kuulintu.net\pelit\point_&_clickit\mystery_of_the_druids\

Mystery Of The Druids

Mystery Of The Druids  

Sanallinen arviointi
Mystery Of The Druidsin grafiikkaosasto on kohtalaisen kivaa katseltavaa, jos nyt hahmojen 3d-mallinnus onkin vähän kulmikasta paikoitellen. Luonto ja ympäristö on kauniisti piirretty, samoin pelin loppuvaiheen rakennukset, mutta kliiniset toimistotilat olivat jotenkin ankean näköisiä, eivätkä oikein tunnu sopivan peliin.

Musiikki on hienoa, taustapainotteista, hyvin tunnelmaan sopivaa, joskus kevyttä, joskus vähän jännittävämpää, riippuu paikasta. Ei siinä mitään läpimurtoa olla tekemässä mutta ihan toimivaa ympäristön tunnelman luomista.

Ääninäyttely on laadultaan hyvää ja dialogikin on kohtuullisesti toteutettu. Hahmoille on osattu luoda juuri oikeanlaiset äänet ja ne kuullostavat uskottavilta. Joskus tosin tuntuu, että murretta olisi saanut olla enemmänkin kuultavissa. Esimerkiksi, ranskalainenkin puhui englantia kuin äidinkielenään ja se vähän särähti.

Käyttöliittymä on lainattu taas kerran Broken Swordista ja nuoli muuttuu ohuemmaksi kun jotakin asiaa voi katsoa. Lisäksi on olemassa suurennuslasi, joka antaa ns. "first person look-uppeja" eli että voit tarkastella asioita lähempää. Minulla ei ainakaan ollut valittamista sen suhteen, ihan hyvin toteutettu ja sen puoleen peliä on kiva pelata.

Tunnelma on sellaista... noh, sanotaanko keskitasoa, ehkä vähän allekin. Pelissä on joitakin todella älyttömiä puzzleja ja kohtauksia joissa pitää käyttää jotakin asiaa johonkin, ilman että siitä saa minkäänlaista vihjettä mistään. Lisäksi dialogipuurakenne teki pelaamisesta melko kamalaa, koska vanhatkin vaihtoehdot pyörivät siellä mukana, ja niiden takaa (saattaa olla pitkäkin vanha keskustelu) on jotain vielä kysymättömiä asioita ja niitä joutuu metsästämään. Semminkin kun pelin hahmojen kanssa juttelu monesti on pakollista, kun se avaa reittejä eteenpäin. Viihdyttävyys on yleisluonteeltaan ihan ok, mutta ei mitään ylistyksiä ansaitse.

Välianimaatiot, ja yleensä animaatiot on toteutettu scanline-viivoja käyttäen eikä niissä kuvata koskaan henkiöä tekemässä asiaa, vaan tavarat vaan leijuvat ilmassa. Tosin on pelissä niitäkin kohtia kun pelaaja ottaa tavaran ja se taas näkyy hänellä käsissä, joka on ihan hyvä asia. Yleiseltä tasoltaan animaatiot ovat aikalaistensa keskiluokkaa, nothing more, nothing less.

Tekninen luotettavuus oli hyvä. Peli ei kaatunut testipenkissä, eikä mitään bugeja esiintynyt ollenkaan. Tästä kohdasta kymppi ei ole kyllä yhtään liioittelua.

Peliympäristö on riittävän laaja ja mielenkiintoinen, enkä minä ainakaan halunnut enää lisää pelin loppuessa (3 cd:tä) vaan ajattelin, että se oli juuri sopivan pituinen.

Dialogitekstit menivät sujuvasti puheen kanssa samaan tahtiin, mutta se mikä paikoitellen häiritsi, oli se, ettei niissä aina lukenut ihan sama asia kuin mitä ääninäyttelijä luki repliikistään. Tämä oli huomattavissa jo Demossa, mutta onneksi ainakin alun virheitä oli korjattu tähän lopulliseen versioon. Dialogi on myös siitä epäkäytännöllistä, että keskusteltaessa hahmojen kanssa, vanhojen pitkien keskustelupätkien takaa löytyy uusia asioita, mikä ei ole ollenkaan kivaa.

Alkuintro on yllättävän nopeasti asiaan menevä, ja sopivan informatiivinenkin, mutta scanline-viivojen käyttö häiritsee, eikä tekstejäkään ole. Lyhyesti sanottuna sellainen keskitason intropätkä.

Pelissä ei voi mokata, mutta löysin ainakin yhden paikan, missä voi kuolla. Kannattaa tallennella välillä. Erikoishuomiona voisi sanoa sen, että jos lopetat pelin ilman tallennusta, ja käynnistät uudestaan, peli muistaa mihin se jäi ja lataa automaattisesti viimeksi pelaamasi pelin. Esimerkillistä.

Media: 3 x CD
Testialustana käytettiin: Windows xp

Tähtiasteikko 3stars

Pistejakauma
Grafiikka 8
Musiikki 9
Ääninäyttely ja efektit 9
Käyttöliittymä 9
Tunnelma ja viihdyttävyys 8
Animaatiot ja liikkeet 8
Tekninen luotettavuus 10
Peliympäristön laajuus 10
Dialogitekstien laatu ja nopeus 8
Alkuintro 8
Yhteensä 87
 

Yhteenveto
Mystery Of The Druids ilmestyi vuonna 2001, jolloin kauhean paljon ei ollut tekeillä tässä genressä. Niinpä se jäikin syrjään, eikä menestynyt oikeastaan missään. Kuitenkin, vaikkei tämä mikään kuolematon klassikko olekaan, niin ei se silti niin huonoja arvosteluja ansaitse, mitä minä olen netistä muualta joskus lukenut. Siinä on omat downgraderinsa, mutta kyllä siitä paljon positiivistakin onnistuu löytämään.

+ Hyvä tekninen luotettavuus
+ Onnistunut peliympäristön pituus
+ Ääninäyttely kiitettävää luokkaa
+ Musiikit ovat hyvät
+ Käyttöliittymä on asiallinen
+ Grafiikka on taustan osalta ihan hienoa
+ Animoinnit toimivaa tasoa

- Todella turhauttavat ja epäloogiset tehtävät
- Järkyttävä dialogipuurakenne
- 3D-hahmojen palikkamaiset muodot eivät ole kaunista katseltavaa.
- Intron tekstitykset puuttuvat, eikä tuo laadullaankaan häkäise
- Ääninäyttelyvirheet, murteiden puute

Mystery Of The Druids ei ole missään tapauksessa kaikkien aikojen mestariteos, mutta ei se ole myöskään huono peli! Mielestäni se on saanut paljon liikaa sellaista kritiikkiä, joka sille ei kuulu. 87 pistettä. Eiköhän ole aika sammuttaa se Halo tai Counter Strike ja tutustua sen sijaan vaikkapa tähän. Nimittäin niihin verrattuna tämäkin *on* mestariteos.

Julkaisutiedot ja käyttöjärjestelmätuki
Kehittäjä: House Of Tales Entertainment
Julkaisija:
Cdv Software Entertainment ag
Julkaisuvuosi: 2001
Lisenssioikeudet: Ei tiedossa
Alustat: Windows

MobyGames: Mystery Of The Druids