\\kuulintu.net\pelit\point_&_clickit\mata_hari\

Mata Hari

Mata Hari  

Sanallinen arviointi
Muutama vuosi sitten, kun Black Mirror tuli uunista ulos, kuvittelin pienessä mielessäni, ettei grafiikka voi pelissä enää parantua. Jestas. Olin väärässä. Cranberry Productions täräyttää laudalle pelin, jonka kuvallinen ulosanti on sitä luokkaa, että suorastaan päätä huimaa. Haluttaisi jälleen sanoa, että tästä ei pistetä enää paremmaksi, mutta taidanpa oppia virheistäni ja olla hiljaa. Se onkin helppoa kun on täysin mykistynyt.

Mata Hari sijoittuu 1900-luvun alkupuolen eurooppaan, Pariisiin, Berliiniin, Monacoon ja Madridiin. Musiikki tukee näitä paikkoja erinomaisesti, joskin se alkaa välillä hieman toistamaan itseään, koska sitä ei ole sävelletty kokonaista konsertillista. Mutta voimakkaan klassiset sävelet sopivat tähän peliin kuitenkin kuin se kuuluisa nenä päähän.

Tänä päivänä minä olen monesti kritisoinut varsinkin uusia ja uudehkoja pelejä ääninäyttelyn kiroista. Mata Hari onnistuu olemaan ääninäyttelyllään paras - paras pitkään pitkään aikaan. Ehkä Still Life yltää samalle viivalle nykypeleistä. Kaikkien hahmojen äänet on huolella ja tarkkaan valittu, erittäin loistavasti näytelty ja intonaatiot napsahtelevat todella tarkasti kohdilleen. Myös ääniefektit ovat luonnollisen ja miellyttävän kuuloisia, joten tästä kohdasta on helppo antaa täydet pisteet.

Mata Harin käyttöliittymä on aika paljon esimerkiksi Black Mirroria lainaava muuten, mutta tässä pelissä ikonit on tarkoitus raahata käytettävän kohteen päälle. Sekä puheenaiheet keskusteluissa, että tavarat inventoryssa ovat samanlaisia, ja ne menevät todella helposti sekaisin. Lisäksi ne ovat vain niinsanotusti symboleja, eikä niistä oikein selviä kunnolla tavaran oikea muoto. Myöskään puhuttua kuvausta niihin ei saa. Kuitenkin kaikki toimii ihan hienosti ja alun totuttelun jälkeen käyttöliittymästä kyllä oppii pitämäänkin.

Pelin sijoittuminen viimevuosisadan alun eurooppaan antaa sille oman leimansa ja Mata Hari on hahmona erittäin mielenkiintoinen. Myös pelin teema on kiinnostava, vaikka tarinaa meinaavatkin latistaa välillä vähän turhankin monet minipelit. Tunnelmasta olisi voinut kuvitella saavansa ehkä enemmänkin irti, mutta ihan hyvä silti, että se pysyi kasassa ja kohtuullisen hyvin seurattavissa.

Näkee heti, että Cranberry Productions on panostanut laadukkaaseen animointiin oikein kunnolla. Yksikään hahmon liike ei ole rikkinäinen, vaan sulava ja notkea. Puut heiluvat tuulessa niin aidon oloisesti, että välillä tuntee katsovansa enemmänkin videoa kuin peliä. Pilvet liikkuvat hiljalleen taivaalla, liput liehuvat tuulessa. Animointi on siis varsin onnistunutta kautta linjan. Moitteen sijaa ei ole.

Tekniseltä puolelta Mata Hari on luotettava tuote. Missään kohtaa ei tullut minkäänlaista bugia, ainoastaan yksi ääninäyttelyvirhekin vain mahtui sekaan, kaikki toimi niin kuin pitikin. Testaamalla tarpeeksi ja tekemällä työt kunnolla, tuotteesta on mahdollista saada näin hyvä ja toimiva.

Mata Hari on erittäin lyhyt peli. Neljä kaupunkia, muutama paikka niiden lisäksi. Ei paljon varmaan tarvitse enää korostaa että olisi saanut olla todella reilusti enemmän pelattavaa. Peliä on yritetty pidentää kaikenlaisilla minipeleillä ja puzzleilla, jotka ovat kuitenkin verraten aivan naurettavan helppoja kaikki. Inventory-pohjaisia puzzleja ei ole. Suoraan suomeksi sanottuna, Mata Hari olisi kaivannut ainakin puolet lisää pituuteensa, koska nyt suurin osa pelistä koostui paikasta toiseen juoksemisesta, taksin ja junan välityksellä. Se oli turhauttavaa.

Dialogi on erittäin mielenkiintoista, kiitos loistavan ääninäyttelyn, mutta on se kyllä erinomaisesti kirjoitettuakin. Ainoa mistä pitää kitistä, on jälleen se intron ja välianimaatioiden tekstityksen epäsynkronointi. Kovin paljon liikaa se ei kuitenkaan häiritse ja animaatiot nyt eivät hirvittävän isossa roolissa ole tässä pelissä muutenkaan.

Intro on oikeastaan ensimmäinen välianimaatio, todetaan näin. Se on lyhyt, ytimekäs ja ihan kohtalaisen hyvin tehty, muttei kuitenkaan saa hihkumaan innosta. Chapterien väliset animaatiot on toteutettu samalla tyylillä, tarinankerrontana, missä ei näytetä koskaan hahmoja, vaan kuunnellaan vaan lyhyt pätkä mitä heillä on aina kulloinkin sanottavanaan. Aivan toimiva homma.

Mata Hari seilaa kyllä vaarallisilla vesillä monta kertaa, mutta kuoleminen pelissä ei onnistu.

Media:
1 x DVD
Testialustana käytettiin: Windows xp

Tähtiasteikko 3,5

Pistejakauma
Grafiikka 10
Musiikki 9
Ääninäyttely ja efektit 10
Käyttöliittymä 9
Tunnelma ja viihdyttävyys 8
Animaatiot ja liikkeet 10
Tekninen luotettavuus 10
Peliympäristön laajuus 6
Dialogitekstien laatu ja nopeus 9
Alkuintro 8
Yhteensä 89
 

Yhteenveto
Cranberry Productions on uusi pelifirma, jolla tuntuu kaikki olevan tuotekehittelyn laadun kannalta erittäin hyvin kohdallaan. Mata Hari on todella mielenkiintoinen, ja omalla tavallaan erittäin viehättävä tuttavuus. Sen ainoa suuri kompastuskivi on pituuden puute, mikä kostautuu käänteisenä miinuksena vähän joka paikkaan. Kuitenkin kolme ja puoli tähteä osoittavat, ettei tämä nyt aivan kelvoton yritys ollut. Päin vastoin.

+ Parasta grafiikkaa mitä olen nähnyt. Mykistävän kaunista
+ Paras ääninäyttely vuosikausiin. Ehdottomasti TOP-10:ssä
+ Loistavat animaatiot, etenkin taustan pienet yksityiskohdat
+ Tekniseltä anniltaan luotettava, bugiton
+ Hyvä tarina, hyvä käsikirjoitus, hieno toteutus.
+ Musiikit sopivat hienosti peliin
+ Käyttöliittymä on uusista innovaatioistaan huolimatta selkeä

- Ainakin puolet liian lyhyt.
- Tekstityksen epäsynkrot animaatioissa
- Alkuintrossa olisi ollut myös pidentämisen varaa
- Paikoitellen vähän vaisuhko, melankolinen tunnelma
- Inventory-pohjaisten puzzlejen puuttuminen
- Ravaaminen paikasta toiseen junalla ja taksilla
- Liian paljon pieniä minipelejä

Aivan ei ylletty 90 pisteen haamurajaan, mutta se on lähinnä pituuden puuttumisen syytä. Jokaisesta detaljiista huokuu laatu tässä pelissä, niin teknisesti, ääninäyttelyllisesti, grafiikallisesti, musiikillisesti, animaatiollisesti kuin muutenkin. Olen jossain toisessa arvostelussa tainnut mainita, että tänä päivänä on tällainen hyvien mutta lyhyiden pelien syndrooma. Pitääpä lainata itseään ja todeta jälleen avuttoman surullisena, että oikeassa olin. Ja olen edelleen. Mata Hari on kuitenkin kokeilemisen arvoinen peli. Toivotaan että kehittäjä saa jatkossa aikaiseksi jotain pidempää ja haasteellisempaa. Tämä oli hyvä esikoinen!

Julkaisutiedot ja käyttöjärjestelmätuki
Kehittäjä: Cranberry Productions
Julkaisija:
dtp entertainment ag
Julkaisuvuosi: 2008
Lisenssioikeudet: ?
Alustat: Windows

MobyGames: Mata Hari