\\kuulintu.net\pelit\point_&_clickit\out_of_order\

Out Of Order

Out Of Order  

Sanallinen arviointi
Grafiikka on Out Of Orderissa ihan nättiä, huomioon ottaen sen, että peli on yhden kaverin tuotos, joka on julkaistu freewarena. Tosin välillä Hurford näyttää olevan melkoista pikselimössöä, kun se tulee lähemmäs näyttöä, eli hahmon renderöinti ei toimi, mutta muuten grafiikassa ei ole moittimista.

Musiikkipuoli on kertakaikkisen loistavaa. Näin hyvää materiaalia kuulee harvoin edes kaupallisissa peleissä. Joskus tuntuu, että joissain peleissä musiikki on turhankin klassista. Tässä pelissä se on repäisevämpää, pirteää. Hieno suoritus.

Ääninäyttelyä on turha haikailla freeware-peleistä yleensäkään, eikä sitä Out Of Orderkaan pysty tarjoamaan. Se on todella sääli, sillä se olisi nostanut pelin osakkeet todella korkealle. Nyt kuitenkaan ääniefektit eivät yksin pysty tekemään ihmeitä, sillä ne eivät ole kovin kummoiset.

Käyttöliittymä on ihan toimiva, sujuva ja miellyttävä käyttää. Inventoryn kanssa oli tosin pieniä vaikeuksia alussa, mutta kyllä senkin oppii ajan myötä. Hiiren oikealla napilla saa joko "katso", "käytä" tai "ota" toiminnot, sinänsä ihan hyvin toimiva, klassinen ratkaisu.

Tunnelma on kohtalaisen hyvin rakennettu, idea on mielenkiintoinen ja pelin alku tempaa täysillä mukaansa. Kuitenkin on harmiksi sanottava, että se romahtaa tietyssä vaiheessa. Idea ei kanna loppuun asti. Tässä olisi kaivattu uusia, tuoreita ajatuksia joltain toiseltakin kaverilta, kuin itse Timiltä.

Liikkeet ja animaatiot ovat ihan toimivia, mutta eivät kuitenkaan mitään ylistyksiä ansaitse. Jotkut niistä ovat aika rasittavia, ja itseään toistavia, mutta ei niihin kamalasti jaksa pelin aikana silti kiinnittää huomiota. Siinäpä ne menevät sivussa.

Luotettavuus ja toimivuus on todella hyvää tasoa. Peli ei ole kaatunut koskaan tai mitään muitakaan ongelmia ei ole ilmennyt, ei asennuksessa, ei missään. Tietenkin se on aika uusi tuotos, joten siltä sopii odottaakin hyvää toimivuutta.

Peliympäristö on pieni. Se koostuu yhdestä ainoasta "kaupungista" tai minä käyttäisin kyllä paremminkin sanaa "kylä" sillä niin pieni se on. Peli on ohi aivan liian pian, mutta toisaalta se täytyy ymmärtää, sillä tätä ei ole ollut tekemässä ja suunnittelemassa mikään pelitalo, vaan yksityinen ihminen. Silti pelattavaa saisi olla enemmän.

Dialogitekstien kanssa oli aluksi ongelma, koska ne menivät aivan liian nopeaan tahtiin näytöllä, mutta sitten kuitenkin huomasin, että ne pystyy säätämään hitaammalle, ja klikkaamaan hiirellä seuraavaan lauseeseen, joten se toi niihin todella paljon mielekkyyttä lisää. Hyvin tehty. Lisäksi fontti on todella hyvä ja dialogi on todella laadukasta.

Alkuintrossa on hauska idea, se on hyvin toteutettu ja aloittaa pelin pehmeästi. Positiivisena asiana voi ottaa esille vaikkapa sen, että siinä on käytetty samantasoista grafiikkaa kuin muussa osassa peliä. Kiitettävää toimintaa.

Pelissä ei voi kuolla eikä mokata tietääkseni millään tavalla.

Media: Internet
Testialustana käytettiin: Windows xp

Tähtiasteikko 3stars

Pistejakauma
Grafiikka 9
Musiikki 10
Ääninäyttely ja efektit (ei ääninäyttelyä) 7
Käyttöliittymä 9
Tunnelma ja viihdyttävyys 8
Animaatiot ja liikkeet 8
Tekninen luotettavuus 10
Peliympäristön laajuus 7
Dialogitekstien laatu ja nopeus 10
Alkuintro 9
Yhteensä 87
 

Yhteenveto
Out Of Order on kiva pieni peli, jonka idea ei kuitenkaan kanna ihan loppuun asti. Siinä on mielenkiintoinen ja lupaavan oloinen alku, mutta minusta juoni kävi liian kummalliseksi ajan myötä. Siinä tuntui aina vain olevan vähemmän ja vähemmän järkeä. Lopulta kävikin niin, että peli oli pelattu läpi, ymmärtämättä kuitenkaan isommin mitä siinä oikeastaan tapahtui.

+ Musiikki nousee esiin ehdottomana vahvuutena, se on kerrassaan loistavaa.
+ Toimivuus teknisesti on esimerkillistä
+ Dialogi on todella laadukasta ja hyvin kirjoitettua
+ Käyttöliittymän selkeys on hyvä
+ Grafiikat ovat aivan oivalliset
+ Alkuintro on ihan hieno

- Ääninäyttelyä ei ole
- Ääniefekteilläkään ei retostella
- Pelattava ympäristö on pieni ja peli on ohi aivan liian pikaisesti
- Tunnelmassa olisi ollut hiomista sikäli, että koko tarina oli sekava
- Animaatiot olisi voinut toteuttaa hivenen paremmin (hahmon renderöinti kuntoon yms.)

Out Of Order on kuitenkin niitä parhaita freewarena julkaistuja seikkailuja, joita minä olen nähnyt. Tim aikoi julkaista sen kaupallisena, mutta oli hyvä, ettei lähtenyt tekemään sitä, koska se ei olisi menestynyt tänä päivänä ilman puhuttua ääntä. Hyvä ja miellyttävä seikkailu kuitenkin, jonka pelaa läpi hymyssä suin

Julkaisutiedot ja käyttöjärjestelmätuki
Kehittäjä: Hungry Software
Julkaisija:
Tim Furnish
Julkaisuvuosi: 2002
Lisenssioikeudet: Freeware
Alustat: Windows

MobyGames: Out Of Order