| Prisoner Of Ice |
 |
|
| Sanallinen arviointi |
Prisoner Of Ice on graafisesti varsin näyttävä ja aikalaisiaan paljonkin edellä monessa suhteessa. Itse asiassa yksi parhaista, kun vertailee saman ikäluokan edustajiin. kaikki on käsin piirrettyä, taiteellista ja ihmiset sopivat taustaan aina mukavasti. Tällä osastolla ei mielestäni ole mitään moitittavaa, päinvastoin.
Harvoinpa kuulee myöskään yhtä hyvin toteutettua musiikkipuolta, kuin Prisoner Of Icessa. Musiikin tehtävä tämän kaltaisessa pelissä on olla tunnelman luojana ja tukea kaikkea sitä, mitä kentällä tapahtuu. Tässä peli onnistuu aivan loistavasti ja siksi kymmenen pisteen linja jatkuu...
...kunnes se sitten katkeaakin siihen, että pelissä on ääninäyttely ainoastaan dialogeissa, ja kaikki muu teksti täytyy lukea itse. Tietenkin se on ymmärrettävää tämän ikäisessä pelissä, mutta pettymys saattoi olla senkin takia suuri, koska dialogin ääninäyttely oli aivan uskomattoman laadukasta. Jos vain muussakin osassa peliä olisi ollut ääninäyttely (objektien katsomisessa, asioiden kokeilemisessa toisiinsa) niin kymppi ei olisi tästä kohdasta edes riittänyt. Efekteissä ei hirveää hurraamista ole myöskään.
Käyttöliittymä... no se sama mikä tässä on käynyt tutuksi jo aika monessa tämän päivän clickkerissä, eli toisella hiiren napilla katsotaan asioita toisen ollessa toimintapainike. Kuitenkin Prisoner Of Ice:ssa mielestäni käyttöliittymä on jotenkin ankeahko, mutta ei se mitenkään huono ole. Tässä vaiheessa peli näyttää siis kiipeävän kärkisijoja kohti arvoisanoineen kaikkineen...
...vain hyppätäkseen alas korkeammalta. Tunnelma ja viihdyttävyys. Katsotaanpa: Selkeä syy siihen, miksi Prisoner Of Ice ei voi koskaan kamppailla rehellisesti genrensä kärkikahinoissa on se, että se on käytännössä yksi iso harjoitus pelin tallentamisesta ja uudelleenlataamisesta. Okei, seikkailu on seikkailua, siinä voi olla henki vaarassa, joskus kannattaa tallentaa, mutta tämä peli menee ehdottomasti liian pitkälle. Karkeasti sanottuna noin yhdessä kolmasosassa pelin ruuduista kuolet jos et tee nopeasti jotakin, ja se pilaa pelikokemuksen kyllä aivan totaalisesti, kun samaa kohtaa joutuu jankkaamaan useita kertoja. Onneksi peli tajuaa sentään tallentaa automaattisesti sellaisiin paikkoihin, jolloin voit yrittää saman tien uudestaan. Siis, okei, pari sellaista pelissä on ihan ok, mutta kun tässä ei juuri paljon muuta olekaan. Tarinakaan ei ole mitenkään kiehtova ajassa edes takaisin pomppimisineen ja ihmiskuntaa tuhoavine örkkeineen. Niinpä arvostelu alkaa saamaan jo murskaavia piirteitä...
...kunnes linja sitten taas yllättäen nousee animaatioiden ja hahmojen liikkeiden myötä. Ne on ikäisiinsä verrattuna grafiikan ohella yhtä paljon edellä aikalaisiaan ja toimivat todella joustavasti ja hienosti. Ehkä niissä on aavistuken verran joissain paikoissa pientä töksähtelyä, mutta noin yleensä ottaen, ei olisi kyllä missään nimessä parempaa voinut toivoa.
Teknisesti peli on keskitasoa, ehkä vähän yli. Pari kertaa se kaatui johonkin bugiin ja useamman kerran alkoi jumittaa. Jumiminen tosin johtui siitä, että peli ei jostain syystä tykännyt lukea ääninäyttelyn kanssa Midi-musiikkeja. Annoinkin musiikin sitten tulla mielummin cd:ltä, joka olikin huomattavasti mukavampi kokemus kuin midi.
Peliympäristö on riittävän laaja, joskin olisi voinut olla vielä aavistuksen pidempi, ja jotenkin loppua kohden tarina meni sekavaksi, ja osittain myös aika mielenkiinnottomaksi, joka toisaalta kompensoi pituuden puutteen tuntua. Pelissä on harvinainen mahdollisuus valita päähenkilön kohtalo loppudemon aikana, josta tulee kyllä erikoisplussa.
Dialogiteksteissä oli luojan kiitos asetus, josta ne sai laitettua niin, että ne voi itse klikata kun ne on lukenut. Tämä on asetus, joka kaikissa ilman ääninäyttelyä olevissa peleissä pitäisi ehdottomasti olla. Prisoner Of Ice tosin tarjoaa ääninäyttelyn, mutta ainoastaan dialogeissa, joka latistaa osaltaan vähän tunnelmaa muutenkin. Dialogi on kuitenkin laadultaan hyvin tasokasta, joskaan ei vallankumouksellista.
Alkuintro on lyhyt briiffaus siihen mitä tapahtuu, kertoo kaiken tarpeellisen, mutta ilman dialogitekstejä. Sillä ei ole tosin mitään väliä, kun alkuintrossa kukaan ei mitään puhu, mutta välianimaatioista tekstitykset sitten puuttuvatkin ja se ärsyttää todella!
Media: 1 x CD
Testialustana käytettiin: Windows 98
| Tähtiasteikko |
 |
| Pistejakauma |
| Grafiikka |
10 |
| Musiikki |
10 |
| Ääninäyttely ja efektit |
8 |
| Käyttöliittymä |
8 |
| Tunnelma ja viihdyttävyys |
5 |
| Animaatiot ja liikkeet |
9 |
| Tekninen luotettavuus |
8 |
| Peliympäristön laajuus |
9 |
| Dialogitekstien laatu ja nopeus |
10 |
| Alkuintro |
9 |
| Yhteensä |
86 |
|
|
|
| Yhteenveto |
Prisoner Of Ice on peli, joka on oikeastaan heikko vain yhdellä - mutta pelissä sitäkin tärkeämmällä ja aralla alueella - pienikin haavoittuvuus tunnelmaan ja viihdyttävyyteen nimittäin pilaa pelikokemuksen helposti. Puzzlet ovat onneksi loogisia, mutta inventory-pohjaisia puzzleja jäin kuitenkin kaipaamaan. Vaikeustaso on korkea, johtuen juuri näistä älyttömistä "tee-äkkiä-jotain-tai-kuole-" kohtauksista.
Ikäisiinsä verrattuna grafiikka on suorastaan mahtavaa
Samaa voi sanoa musiikeista
Kuten myöskin animaatioista
Dialogi rullaa pelissä hyvin, on laadukasta ja menee tasaiseen tahtiin.
Peliympäristö on riittävän laaja
Alkuintro hyvä.
Ääninäyttely vain dialogeissa!
Tunnelma ja viihdyttävyys on todella onneton.
Jatkuva kuoleminen rasittaa pelin juonta ja tekee pelistä "pelimäisen"
Seikkailuelementit eivät pääse oikeuksiinsa
Teknisessä luotettavuudessa pientä hiomista.
Ääniefekteistäkään ei tainnut jäädä hirvesti lapsille kerrotavaa.
Prisoner Of Ice on ihan komea peli, ja siitä löytää mukavia elementtejä, mutta viihdyttävä se ei ole. Joudut todennäköisesti pelaamaan 8-10 kertaa muutamia kohtia, missä kuolema on suorastaan oletus. Jos taas tuo kuoleminen tai kohtien jankkaaminen ei sinua rasita, niin käsissäsi on erittäin hyvä peli.
|
| Julkaisutiedot ja
käyttöjärjestelmätuki |
Kehittäjä: I-Motion
Julkaisija: Infogrames
Julkaisuvuosi: 1995
Lisenssioikeudet: I-Motion
Alustat: DOS / Macintosh / PlayStation / Sega Saturn / Windows |
|
|
|