| Runaway 3 - Twist Of Fate |
 |
|
| Sanallinen arviointi |
Runaway-sarjan kolmas osa on piirrosjäljen osalta monessa suhteessa samanlainen kuin edeltäjänsä, mutta mitään merkittävää parannusta siinä ei ole, paitsi ehkä inventoryssa olevien tavaroiden katseleminen lähempää kolmiulotteisina. Hahmot näyttävät suurinpiirtein samoilta ja taustat ovat kauniita ja tunnelmallisia.
Musiikissa Runaway 1 ja varsinkin 2 onnistuivat äärimmäisen hyvin. Valitettavasti samaa ei voi sanoa kolmannesta osasta. Monessa kohtaa musiikki pyrki puskemaan ääninäyttelyn päälle, ja karmeinta on, ettei niiden keskinäistä äänenvoimakkuustasoa pystynyt säätämään lainkaan. Yhdessä kappaleessa on jopa laulua, joka sotkee ääninäyttelyn päälle todella pahasti. Ei häävi esitys.
Ääninäyttely ja efektit ovat ihan ok, joskin Brianin ääni on turhan erilainen aikaisempiin osiin verrattuna. Ääninäyttelyssä on myös ajoittain voimakkuuseroja, ja tilaefektien käytössä on muutama häiritsevä bugi (mm. jos joku puhuu puhelimen kautta, hänen ääni vaihtuu jossain vaiheessa normaaliksi, kuin hän olisi vieressä... ja muutamia kohtia missä ääni tuli tuplana, aivan kuin kahteen kertaan, eikä kyse ollut mistään efektistä, vaan takuuvarmasti bugista.) Kuitenkin ääninäyttely oli sitten ihan ok lopulta.
Kakkososaa pelatessani pelkäsin, että kolmoseen tullaan tekemään käyttöliittymämuutoksia. Valitettavasti pelkoni myös toteutuivat. Mitään sinänsä dramaattista ei ole tapahtunut, mutta peli ei tunnu enää samalta ja ainakin testikoneessa siinä ilmeni pieniä bugeja siellä täällä. Se vastasi hitaasti hiiren klikkauksiin joissain dialogeissa. Huonompaan suuntaan on menty tässäkin.
Peli ei varsinaisesti temmannut heti mukaansa, ja sitä aluksi vähän välttelikin. Kuitenkin kun oli aikaa ja siihen pääsi sisälle, niin se oli loppujen lopuksi aika mahtava tarina ja kokemus, kietoi hyvin kertomuksen kasaan ja on oivallinen lopetus trilogialle. Tässä kohdassa oltiin selvästi parannettu edeltäjästä. Oikeastaan jopa ykkösosastakin. Miellyttävä ympäristö ja hyvät puzzlet auttoivat oleellisesti.
Animaatioissa ei mitään uutta. Tuttua ja turvallista Penduloa. Hyvin oli kaikki siltä osin kuosissa.
Tekninen luotettavuus ei ole kaksista tasoa. Peliin piti asentaa patchi, joka korjasi ääninäyttelyyn liittyvän ongelman: äänet pätkäisivät välillä kesken kaiken ja hyppäsivät seuraavaan lauseeseen. Peli ei jättänyt kovinkaan laadukasta vaikutelmaa. Jota kuinkin samalla tasolla kakkososan kanssa tällä saralla.
Peliympäristön laajuus on ihan riittävä, ei mitenkään vallankumouksellisen pitkä, mutta ei toisaalta liian lyhytkään. Kyllä tuosta ysin uskaltaa antaa, vaikka en olisi pistänytkään vastaan, vaikka pelissä olisi vielä ollut 1 tai 2 chapteria lisääkin.
Dialogeissa on edelleen ongelmia. Ja oikeastaan pahempia kuin ennen. Ääninäyttelyrepliikekjä luettiin ennätystahtiin väärin, animaatioiden aikana synkronisaatio ontui ja jotkut lauseet jäivät näyttelemättä kokonaan kun taas toisissa ei ollut tekstitystä ollenkaan!! Sarjan aikaisempiin osiin verrattuna tämä oli selvä pettymys ja asia joka jäi jopa aavistuksen kiukuttamaan pelin loputtua.
Intro on oikeastaan pelin parasta antia, hyvin toteutettu, mielenkiintoinen ja jännittäväkin. Ei liian pitkä, eikä liian lyhyt.
Pelissä ei voi kuolla, eikä tehdä peruuttamattomia mokauksia.
Media: 1 x DVD
Testialustana käytettiin: Windows xp
| Tähtiasteikko |
 |
| Pistejakauma |
| Grafiikka |
10 |
| Musiikki |
7 |
| Ääninäyttely ja efektit |
8 |
| Käyttöliittymä |
8 |
| Tunnelma ja viihdyttävyys |
9 |
| Animaatiot ja liikkeet |
10 |
| Tekninen luotettavuus |
8 |
| Peliympäristön laajuus |
9 |
| Dialogitekstien laatu ja nopeus |
7 |
| Alkuintro |
9 |
| Yhteensä |
85 |
|
|
|
| Yhteenveto |
Pitkähkön odottelun jälkeen Pendulo Studios sai valmiiksi trilogian kolmannen osan. Peli ei jatka suoraan siitä mihin kakkososa jää, joten aluksi sen pelaaminen tuntuu vähän hölmöltä ja irtonaiselta. Muutenkin se tuntuu erilliseltä ja jotenkin irtonaiselta osalta, vaikka lopussa nivoutuukin ihan hyvin kakkososan tapahtumiin. Kuitenkin kaikesta huomaa, että ote ei ole enää ollut terävimmillään, kiire pelin markkinoille saamiseksi on ollut kova. Siitä ovat kertomassa muutamat tekniset bugit ja ääninäyttelyvirheet.
Graafisesti loistelias, kuten sarjan jokainen osa
Animointi samalla tasolla kuin aikaisemminkin. Erittäin hyvää jälkeä
Ihan kivasti pelattavaa, hyvät puzzlet
Parantunut tunnelma ja jotenkin tunnelmallisempi kuin aikaisemmat osat
Hyvä alkuanimaatio
Suorastaan kamala romahdus musiikillisessa annissa
Dialogeissa synkro-ongelmia tekstin kanssa
Iso kasa ääninäyttelyvirheitä ja bugeja (puuttuvat rivit)
Tekninen toteutus vähän puolitiessä
Musiikin äänenvoimakkuutta ei voi säätää erikseen
Vaikka ei voida sanoa, että kolmas osa olisi suoranaisesti rysähtänyt pilvenpiirtäjän katolta asfalttiin (olihan siinä kuitenkin pari parannustakin aikaisempiin osiin) niin kyllä on kuitenkin pakko todeta, että minua tämä ei vakuuttanut mitenkään. Teknisesti ja musiikillisesti selvä notkahdus ja sama hirvittävä dialogipuurakenne vaivaa peliä edelleenkin, mikä oli valituksen aihe jo aikaisemmissa osissa. 85 pistettä ja nipin näpin kolme tähteä. No, tietyin varauksin tätä voi suositella, mutta innosta en suosittelisi hihkumaan. |
| Julkaisutiedot ja
käyttöjärjestelmätuki |
Kehittäjä: Pendulo Studios
Julkaisija: Focus Home Interactive
Julkaisuvuosi: 2009
Lisenssioikeudet: Pendulo Studios
Alustat: Windows |
|
|
|