| Runoja ja novelleja |
| Ajatuksenani oli laittaa tänne itse kirjottamiani runoja ja novelli, jonka olen saanut aikaan. Runoni olen siirtänyt osoitteeseen www.rakkausrunot.fi ja tässä näytän vain esimerkkirunon sen vuoksi. Novellini on valmis, mutta se ei valitettavasti ole enää ladattavissa täältä, syy selviää kun luet eteenpäin. |
| Miksi harrastaa runoja ja kirjoittamista? |
| Runoilu ja
kirjoittaminen vauhdittavat ajatusten juoksua ja avartavat
maailmankatsomusta. Itselleni runo on ollut sellainen elementti
johon olen purkanut kaikki tunteeni sanoiksi. Yleiset
kommunikaatiotaidot ja yleissivistys paranevat, kun lukee ja
kirjoittaa paljon. Kaikenlisäksi se on mukavaa ja palkitsevaa. |
| Kuninkaan jalanjäljillä |
¤------------------------------¤
Silmänsä tulta
leimusi,
vallanhimoa
kuvasti.
Isä kuningas
aikanaan
hänet
onnistui
vangitsemaan,
palloon lasiseen
sulkemaan.
Oli noita kuitenkin
voimissaan,
sai pallon pinnan
halkeilemaan.
Ja kun kuningas
tuonelaan
siirrettiin,
minut seuraajaksi
kruunattiin.
Ei ollut aikaa
tuhlattavaksi.
Oli noidasta selvittävä
voittajaksi.
¤------------------------------¤
Lisää runojani on siis osoitteessa: www.rakkausrunot.fi
Minulla ei ole toistaiseksi aikomusta laittaa niitä tänne lisää, kun ne ovat kaikki näkyvissä (ja rekisteröityneille myös kommentoitavissa) tuolla.
|
| Entäs se novelli? |
| Olen pahoillani, mutta novellini ei nyt ole toistaiseksi saatavilla, johtuen tietynlaisesta palautteesta ja sen mukana tulleesta itsekritiikistä sitä kohtaan. Ehkä jos onnistun kirjoittamaan jotain vähän vähemmän lapsellista ja naivia, niin laitan sen sitten tänne, mutta tällä haavaa tilanne on tämä. |
| Viimeksi Luettuja Kirjoja: (vanhin päällä) |
Tähdet |
| Alistair MacLean - Kuoleman juna |
 |
| Karin Fossum - Ken sutta pelkää |
 |
| Tess Gerritsen - Lapsen Sydän |
 |
| Danuta Reah - Pelkkää pimeyttä |
 |
| Mosab Hassan Yousef - Hamasin Poika |
 |
| Lukulampun Alla: |
| Jukka Mäkinen - Annetaan kasvatiksi - Veijo Heinosen tarina |
|