| Chronicles Of Mystery - The Tree Of Life |
 |
|
| Sanallinen arviointi |
Vain vuosi sen jälkeen kun Chronicles Of Mystery-sarjan ensimmäinen osa, "The Scorpio Ritual" ilmestyi, näki tämä jatko-osa päivänvalonsa. Mikä tekee aikataulusta vielä hämmentävämpää, on, että samana vuonna ilmestyi vielä saman firman "Art Of Murder" - FBI Confidential. Puolalainen City Interactive on todella ollut tekemisen vauhdissa. Grafiikan osalta jatketaan laadullisesti samalla kymmenen pisteen linjalla mihin totuttiin jo Scorpio Ritualissa. Ympäristö on kaunis ja yksityiskohtainen, joskin aika staattinen.
City Interactiven kaikissa peleissä musiikki on ollut napakymppilinjaa, eikä Tree Of Life tee asiaan pienintäkään poikkeusta. Aivan kertakaikkisen huikeita sävellyksiä, jotka kylläkin kuulostavat jokseenkin tutulta. Saattaisiko olla että jossain Art Of Murderissa on käytetty samoja kappaleita? No yhtä kaikki, ei se minua kyllä häirinnyt ollenkaan. Näin mahtavia sävellyksiä kuuntelee kyllä useammassakin pelissä.
Ääninäyttely on tasaisen varmaa, Sylvien ääni on sama kuin ensimmäisessä osassa ja mielestäni kaikki pelin hahmot selviytyvät tehtävästään kunnialla. Count Saint-Germain on erityisen upeasti näytelty. Ääniefektitkin ovat erittäin hyvät, joten kiitettävällä arvosanalla mennään.
Käyttöliittymässä ei ole muutoksia Scorpioon verraten. Inventory löytyy alalaidasta, hotspottien paljasin löytyy oikeasta nurkasta ja kaikki on toimivaa ja miellyttävää käyttää. Sylvie juoksee tuplaklikkaamalla ja ovea tai polkua tuplaklikkaamalla hän pomppaa sinne lähes suoraan, joten siltä osin joustavuutta löytyy hienosti.
Niin mielenkiintoinen ja ihastuttava peli kuin Chronicles Of Mystery - The Scorpio Ritual olikin, niin Tree Of Life ei valitettavasti tunnelmaltaan yllä lähellekään samoihin sfääreihin. Ympäristöt ovat kyllä kauniita ja tunnelmallisia, mutta jotenkin tarina ei jaksa sytyttää ja välillä dialogi tuntuu ilmasta revityltä. Parissa paikassa oli myös raivostuttavan paljon edestakaisin ravaamista. Tuntui, että peli tekee tahallaan juuri sen, että kun yhden asian saa suoritettua toisessa paikassa niin se juoksuttaa heti toiseen ja sieltä suoraan takaisin. Pelin viimeinen scene oli erittäin heikko ja sisälsi aivan liikaa puzzleja.
Animointi on kohtalaista keskitasoa, mutta tausta on monessa paikkaa hyvin statttinen ja hahmojen liikkuminen näytöllä on kaikkea muuta kuin pehmeää. Ei mitään suurta valittamista, ihan pienillä yksinkertaisilla korjauksilla olisi saatu ihemeitä aikaan siellä ja täällä.
Mitään bugeja ei tullut pelattaessa vastaan, peli ei kaatunut kertaakaan ja kaikki toimi odotetusti. Kerran yhdessä rallipelissä hahmo kertoi minulle yrittäessäni korjata vaurioitumatonta autoa, että "Perfect is perfect. What ain't broken, can't be fixed. Come back when you've got some damage." Niinpä niin. Ei voi ehjätä, mikä ei ole rikki.
Scorpio Ritualin suuri kompastuskivi oli ilman muuta sen lyhyys. Tree Of Life onnistuu olemaan oikeastaan huomattavastikin pidempi peli. Ainakin kun läpipeluuohjetta luin, niin selvästi oli enemmän tekstiä. Ei ehkä puolta, mutta kolmanneksen varmaan ainakin. Oikeastaan olisi ollut mukavampaa nähdä näiden pelien pituudet toisin päin, sillä Scorpio oli tunnelmaltaan paljon parempi kuin tämä.
Dialogit ovat muuten ihan asiallista kauraa, mutta välillä niitä vaivaa sama mikä vaivaa kaikkia tämän firman pelejä: taukoja ääninäyttelyssä, jotka eivät tunnu harkituilta, vaan enemmänkin koodaamisen laiskuudelta. Dialogi on - kuten jo aikaisemmin mainittua - myös jotenkin harhailevaa, eikä herätä mielenkiintoa kovinkaan runsaasti ja välillä tuntuu, että se menee asian vierestäkin turhan paljon.
Myöskään introsta ei jäänyt oikein muuta kuin luu käteen. Olihan se ihan ok, sen mitä se kesti, mutta siitä oli vaikea tehdä yhteyttä siihen, miksi Sylvie on yhtäkkiä museossa tutkimassa jotain asiaa. Taustatietoa annettiin pelaajalle liian vähän. Tekstitykset onneksi löytyvät niin introsta kuin välianimaatioistakin.
Kuoleminenkaan ei ihan sula mahdottomuus ole, joten tallennuksetkin kannattaa muistaa välillä.
Media: 1 x DVD
Testialustana käytettiin: Windows xp
| Tähtiasteikko |
 |
| Pistejakauma |
| Grafiikka |
10 |
| Musiikki |
10 |
| Ääninäyttely ja efektit |
9 |
| Käyttöliittymä |
10 |
| Tunnelma ja viihdyttävyys |
8 |
| Animaatiot ja liikkeet |
8 |
| Tekninen luotettavuus |
10 |
| Peliympäristön laajuus |
8 |
| Dialogitekstien laatu ja nopeus |
8 |
| Alkuintro |
8 |
| Yhteensä |
89 |
|
|
|
| Yhteenveto |
On sangen uskomatonta, että kolmen vuoden sisällä joku firma pukkaa ulos peräti 5 peliä! Sanomattakin on selvää että se näkyy joko pituudessa, laadussa tai jossain muussa. Kyllähän kieltämättä näissä City Interactiven tuotteissa on havaittavissa sellaista köyhän budjetin tuotantoa, mutta oikeastaan kun ajattelee tuota kehitystahtia, niin voisi asioiden olettaa olevan kurjemminkin. Kaikki näistä ovat kuitenkin tasaisen viihdyttäviä pelejä, joskin joidenkin puzzlejen ja stock-in kommenttien kanssa meinaa välillä verenpaine saavuttaa vaarallisia lukemia. Mutta se siitä. Jaetaanpa plussat ja miinukset sitten:
Erinomainen grafiikka, hyvin luotu tunnelma ja aidonoloiset ympäristöt
Aivan kertakaikkisen mahtava musiikillinen anti
Erinomainen käyttöliittymä
Teknisesti tasaisen varma peli, ei havaittuja ongelmia
Kauttaaltaan vahvat ääninäyttelysuoritukset ja ääniefetkit
Parantunut peliympäristön laajuus ja pituus Scorpio Ritualiin verrattuna
Jonkinasteinen romahdus tunnelmassa, tarina tuntui vähän tyhjänpäiväiseltä
Animoinnissa edelleen tiettyjä puutteita, taustan staattisuus
Liian vähän hotspotteja, tavarat pelkkää taustagrafiikkaa
Dialogi paikoin mielenkiinnotonta ja ei-niin-nokkelaa
Ääninäyttelyssä välillä taukoja jotka ihmetyttävät
Intro tuntuu keskeneräiseltä, peli alkaa vähän tyhjästä
Lopussa menee puzzlesta toiseen kahlaamiseksi
Häviten pisteellä edeltäjälleen, Chronicles Of Mystery: The Tree Of Life on hyvin tyypillinen, 3½ - 4 tähden rajoilla keikkuva City Interactiven tuote, jonka tunnistaa välittömästi siksi mitä se on. Vaikka pituudessa on tapahtunut huomattavaa parannusta, niin tunnelma, tarina ja dialogi eivät kuitenkaan yllä ensimmäisen osan tasolle oikein missään vaiheessa. Paikat ovat jotenkin mielenkiinnottomampia ja viimeinen scene on kuin jostain puzzle-pelistä. Ei tämä kuitenkaan huono peli ole, mutta tämmöistä keskitason rimaa hipovaa ylitystähän tämä on, kuten odottaa sopikin. |
| Julkaisutiedot ja
käyttöjärjestelmätuki |
Kehittäjä: City Interactive
Julkaisija: City Interactive
Julkaisuvuosi: 2009
Lisenssioikeudet: City Interactive
Alustat: Windows |
|
|
|