\\kuulintu.net\pelit\point_&_clickit\angelo_and_deemon__one_hell_of_a_quest\

Angelo And Deemon: One Hell Of A Quest

 

Sanallinen arviointi
Toisinaan tulee selailtua adventuregamers.com sivuston uusia kuvankaappauksia kehitteillä olevista peleistä ja muistan että tämän pelin otokset kiinnittivät huomioni aivan välittömästi. Angelo And Deemon: One Hell Of A Quest on grafiikoiden osalta nimittäin upeinta, mitä olen nähnyt vuosikausiin! Se toi mieleen Runaway -sarjan ja varsinkin sen ensimmäisen osan. Kuvitus on äärimmäisen selkeää, värikästä, inspiroivaa ja kerta kaikkisen kaunista katseltavaa. Hahmot ovat upean näköisiä ja kerrankin mittasuhteiltaan realistisia. Täydet kymmenen pistettä kuvalliselle ilmaisulle on enemmän kuin itsestäänselvyys.

Vaan paljon ei jää jälkeen musiikkikaan. Se on kyllä kaikin puolin hyvin toteutettua. Välillä soi kevyempi, taustalle sulautuva jammailu, ja sitten kun tarvitaan repäisevää sähkökitaraa niin sekin sieltä löytyy. Pelissä on mukana myös yksi musiikkiin liittyvä puzzle, joka oli varsin mukavaa pelattavaa. Tästä kohdasta uskallan antaa yhdeksän pistettä. Kiitettävällä linjalla siis jatketaan edelleen.

Eikä se kiitettävyys kyllä katkea ääninäyttelyynkään. Samplet ovat kristallin kirkkaita, voimakkaita ja ääninäyttely on hyvinkin onnistunutta kaikkien hahmojen osalta. Ääniefekteistä nyt ei ihan hirveästi jäänyt mieleen, mutta ei siellä ainakaan mitään kovin ärsyttävää tuntunut olevan joten mennäänpä arvostelussa eteenpäin.

Pelin käskyttäminen sitten. Kyllä me jatkamme sinnikkäästi kiitettävän linjalla. Inventory on alalaidassa ja on kohtuullisen helppo käyttää. Peli sisältää hotspottien paljastimen ja varsin kattavan vihjesysteemin. Pulmatehvävien ohitusmahdollisuutta ei ole tarjolla, toisaalta eipä kyllä mitään varsinaisia pulmatehtäviäkään. En oikeastaan olisi muuttanut käyttöliittymässä mitään, sillä se on varsin hyvin toimiva, klassinen point & click systeemi, jonka avulla peliä on kyllä oikein ilo naksutella menemään.

Seuraavaksi tarkastellaan kuinka tämän tuotteen ääressä viihtyy. Vastaukseksi nousee jälleen kiitettävä arvosana. Siinä auttaa varmasti huikeat grafiikat, hyvä ääninäyttely ja se, että tarina alkaa suhteellisen mielenkiintoisesti. Angelo on hahmona minusta sangen mukava pelattava ja tuo persoonaansa esille suhteellisen hienosti, joskin hieman ehkä stereotyyppisen yksipuolisesti, mutta hällä väliä. Se mitä peli sisältää, on kyllä viihdyttävää. Steam-saavutukset ovat myös mukava lisä. Niitä tarjotaan 17 kappaletta.

Grafiikka sai jo heti arvostelun alussa melkoista ylistystä. Tarkoittaakohan se myös, että voimme nauttia laadukkaasta animaatiostakin, koska yleensähän se menee niin? Kyllähän se sitä tarkottaa tämänkin pelin osalta. Kaikki liikkeet ovat varsin sulavia ja taustassakin on eläväisyyttä näyttävästi. Välkehtivä vesi, nousevat höyryt ja sen semmoiset - kyllä te tiedätte. Deemonin siivetkin liikkuvat varsin sulavan näköisesti. Kymmenen pistettä tulee helposti tästäkin laarista. Hyvä hyvä!

Kolmannen kymppinsä peli saa sitten teknisestä toimivuudesta. Kaikki toimii kuin ajatus. Mitään virheitä ei ole missään, minkäänlaisia bugeja ei ole havaittavissa, ei edes ääninäyttelyvirheitä mielestäni ollut kuin ehkä 1. Peli toimii nopeasti, luotettavasti ja täysin kiukuttelematta. Silloin ei ole oikeastaan muuta vaihtoehtoa kuin antaa siitä kohdasta täydet 10 pistettä (ja papukaijamerkki, jos haluaa)

Tässä vaiheessa arvostelulaatikoihin on kertynyt peräti 4 ysiä ja 3 kymppiä! Nythän ollaan varsin hurjalla vauhdilla menossa kohti kärkisijoja. Kova vauhti vain on ikävä kyllä monesti erittäin vaarallista ja valitettavasti täytyy todeta, että Angelo & Deemon nimisen ohjuksen jarrut pettävät tässä kohdassa lähes dramaattisella tavalla. Puhutaan nimittäin seuraavaksi siitä kuinka paljon pelattavaa riittää. Tai siis ei riitä. Tuo nykypelien kuolematon kirous - eli lyhyys ja pelattavan ympäristön suppeus - taitaa sittenkin tulla ja moukaroida tämänkin point & clickin suorastaan sinne kuuluisaan maan rakoon? (tai peräti helvettiin, kun tässä sinne kerran tarinan myötä ollaan matkalla) No - lähes tulkoon kyllä. Tämän ylipitkän demon ääressä pelituoli saa huokaista helpotuksesta, sillä se ei juuri ehdi sen aikana rasittua. Steamin pelikelloon kertyi ainoastaan 3,2 tuntia ja pelasin sen erittäin rauhalliseen tahtiin mahdollisimman paljon saavutuksia metsästellen. Se on auttamattomasti liian vähän. Ja kun lopussa vielä annetaan lupaus seuraavasta osasta, jota sitten kuitenkaan ei näin kolmen vuoden jälkeenkään ole vielä kuulunut, niin jopa 5 pistettä pituudesta tuntuu oikeastaan liian armeliaalta.

Eikä niitä jarruja taideta saada korjattua sitten enää tämän pelin osalta muutenkaan. Dialogien laadusta ja nopeudestakin napsahtaa vain seiska, jolla siis jäädään taas melko kauas kiitettävästä. Se on kyllä todellinen harmi, sillä sisällöllisesti keskustelut ovat itse asiassa äärettömän hyvää tavaraa, mutta niiden rullauksen toteutus onkin sitten aivan poskettoman huono! Dialogia tulee näytölle nimittäin korkeintaan muutaman sanan verran kerrallaan ja se rytmittyy erittäin omituisesti, niin että rivi vaihtuu kesken lauseen. Eikä se tapahdu todellakaan mitenkään huomaamattomasti, vaan keskelle lausetta tulee aivan ihmeellisiä taukoja - myös ääninäyttelyyn, joka tekee siitä todella rasittavaa luettavaa ja kuunneltavaa. Arvelen, että syynä sattaa olla pelin mobiilialustoja varten kehitetyt versiot, joissa fontti on pakko saada mahtumaan pienelle näytölle. Tämä kun on julkaistu PC:n ja Macin lisäsksi myös Androidille ja iPhonelle. Dialogin pisteitä kuitenkin aavistuksen vaalii se, että keskustelut merkitään puhutuiksi, joskin värikoodaus käydyille keskusteluille saisi olla hieman selkeämpi.

No eikö sitten edes intro onnistuisi pelastamaan vielä hyvin alkaneesta pistejahdista omaa osaansa? ...ai siis mikä intro!? Uskokaa tai älkää, mutta peli alkaa suoraan sillä, että saat kontrollit viikatemiehenä ilman minkään sortin alkuanimaatiota. Ehkä on vain pakko ajatella, että kyseessä on ns. interaktiivinen intro ja asetelma on kuitenkin luojan (tai kuoleman) kiitos sen verran mielenkiintoinen, että siitä herää halu lähteä pelaamaan, mikä nyt kuitenkin varmasti on tärkeintä, mutta olisin minä silti halunnut mielellään hiukan perinteisemmän alkusysäyksen tälle tarinalle.

Ironista kyllä, vaikka viikatemies tulee hakemaan Angeloa helvettiin, niin kuoleminen pelin tarinassa ei silti kirjaimellisesti onnistu.

Media: Steam-lataus
Testialustana käytettiin: Windows 10

Tähtiasteikko 2,5

Pistejakauma
Grafiikka 10
Musiikki 9
Ääninäyttely ja efektit 9
Käyttöliittymä 9
Tunnelma ja viihdyttävyys 9
Animaatiot ja liikkeet 10
Tekninen luotettavuus 10
Peliympäristön laajuus 5
Dialogitekstien laatu ja nopeus 7
Alkuintro 6
Yhteensä 84
 

Infonurkka
Pelattavien hahmojen nimet
Angelo, (Deemon)
Ääninäyttely
Kyllä
Kuoleminen
Ei
Pulmatehtävien ohitusmahdollisuus
Ei
Inventory
Alalaidassa
Ohjausjärjestelmä
Automatisoitu kursori (yksitoiminen)
Nimetyt hotspotit
Kyllä
Dialogirakenne
Aihevalinta teksteillä
Käydyt keskustelut Merkitään puhutuksi
Steam-saavutukset Kyllä, 17 kpl

Yhteenveto
Voi kurjuuden kurjuus sentään, kun niin loistavasti lähti arvostelu liikkeelle, ja viimeiset kolme arvioitavaa kategoriaa läsähtivätkin sitten aivan täysin penkin alle, ehkä nyt dialogeja kokonaan siitä syyttämättä. Ihmettelin ennen omaa pelisessiota, miksi tämä oli saanut arvostelupalstoilla vain kahta ja puolta tähteä ja Steamissakin keskiarvoksi "Vaihteleva", kun se näytti ja kuulosti niin upealta. Nyt kun omasta arviosta tulee aivan sama tähtiluokitus, niin eipä sitä asiaa enää tarvitse ihmetellä. Lyhyys, dialogin rullausongelmat ja intron oikeastaan täydellinen puuttuminen selittävät enemmän kuin helposti nuo puutuvat 2 ja puoli tähteä. Siihen suhteutettuna pelin hinta tosin ei ole mitenkään aivan utopistinen. Se maksaa Steamissa ilman tarjouksia 7,49€ Ei se siis mitenkään edullinen ole, mutta reippaasti alle kympin pelinä reilun kolmen tunnin kestoksi... "ihan suht ok." Plussia kertyi miinuksia enemmän, ja pistejakaumahan onkin poikkeuksellisen raju, kuten taulukosta nähdään.

+ Aivan loistavat grafiikat!
+ Vahva musiikillinen elämys
+ Animaatiot ovat erittäin sulavia ja kauniita
+ Tekninen luotettavuus on erinomainen
+ Ääninäyttely on kautta linjan oikein hyvää
+ Vihjesysteemi ja hotspottien paljastin auttavat mukavasti
+ Tunnelma on ihan hyvä ja tarinakin aika mukiinmenevä

- Aivan liian lyhyt peli ja tarina jää kesken, eikä seuraavaa osaa ole kuulunut
- Dialogeissa on erittäin pahoja rullausongelmia, jotka pätkivät myös muuten laadukasta ääninäyttelyä.
- Intro käytännöllisesti katsoen puuttuu pelistä kokonaan
- Liikaa edestakaisin ravaamista ilman karttaa

Angelo And Deemon: One Hell Of A Quest on lähtökohdiltaan erinomainen klassinen point & click peli, jonka teema on varsin mielenkiintoinen ja tarinakin lupailee ihan kelvollista elämystä. Se on kuitenkin valitettavan lyhyt ja keskeneräinen tuote, johon kehittäjä on tosin lupaillut meille jatkoa. Sellaiset lupaukset tahtovat kuitenkin tässä peligenressä olla 98% turhia, joten sitä kahden prosentin ihmettä odotellessa, että saisimme tietää loputkin Angelon seikkailuista. Kenelle voisin sitten tätä tuotetta suositella? Ehkä kiireisille ihmisille, joilla ei ole paljoa aikaa pelaamiseen käytettävissä, jotka arvostavat hyvää grafiikkaa ja klassista käyttöliittymää sekä nopeaa ja luotettavaa toimivuutta. Sen sijaan pitkien ja ehjien tarinoiden ystävät: älkää vaivautuko.

Julkaisutiedot ja linkit
Kehittäjä
Specialbit Studio
Julkaisija
Specialbit Studio
Julkaisuvuosi
2019
Pelimoottori
Unity 3.1
Alustat
Android
iPad
iPhone
Linux
Macintosh
Nintendo Switch
Windows
Windows Apps

Linkit
MobyGames

Youtube gameplay video