\\kuulintu.net\musiikki\artistibiografia\

Biografia - Antti Autio

Alkusanat
Rakkaus musiikkiin minussa on asunut varmasti aina. Koen, että olen saanut sen synnyinlahjana. Ikinä en ole suhtautunut siihen ainakaan mitenkään vihamielisesti. Vaikka olen syntynyt aikaan, jossa on ollut jo valmiiksi valtavan paljon erilaista musiikkia, olen oppinut omalla tavalla kunnioittamaan jokaista tyylisuuntaa ja hyväksymään ne samaan perheeseen. Perheeseen, jonka ovessa lukee ”Musiikki”.

Vuosien myötä, aivan kuten ihmiselämässä käy varmasti suurin piirtein kaikessa, alkoi minunkin kuunteluni ja mielenkiintoni jäsentyä tietyntyyppisen musiikin suuntaan. Tarkkoja osatekijöitä en osaa sanoa, mitkä johtivat siihen, että etäännyin akustisesta musiikista ja siirryin enemmän elektronisen musiikin pariin jo hyvin varhaisessa nuoruudessa. Itse arvioisin olleeni noin kymmenen vanha kun aloin tehdä pesäeroa siihen suuntaan.

Elin teinivuosiani keskellä 90-luvun voimakkainta eurodance-tykitystä ja silloin viimeistään konebiitit veivät minut mennessään. Tästä kehityssuuntauksesta muistan vanhempieni olleen suorastaan huolissaan ja ikuisesti tärykalvoilleni onkin tarkertunut äidin toiveikkaan ahdistunut kommentti siitä, että kyllä minä tästä jumputuksesta joskus tulen kasvamaan ohi, etten kuuntele sellaista enää kymmenen vuoden kuluttua. Nyt tuosta kyseisestä lauseesta on kulunut yli 20 vuotta ja mitään viitteitä konemusiikkia kohtaan tuntemani rakkauden kuolemisesta ei kyllä ole ilmassa vieläkään. Ja miksi olisi?

Syvennyttyäni yhä enemmän ja enemmän konemusiikin maailmaan, oli oikeastaan enää ajan kysymys milloin minulle ei enää tulisi riittämään pelkkä toisten tekemien biisien kuunteleminen. Jossain vaiheessa oli aivan välttämätön pakko päästä kokeilemaan biisin tekemistä myös itse. Ihan tarkkaa ajankohtaa en valitettavasti enää pysty yli 20 vuoden takaa palauttamaan mieleen, eikä tuolta ajalta ole säilynyt mitään dokumentaatiota sen enempää kuin missään muodossa säilyneitä ensimmäisiä biisejänikään, mutta perustuen omiin muistikuviini, vahva veikkaus on että ensimmäiset omat viritelmäni syntyivät noin vuoden 1998 alkupuolella.

Erilaisia artistinimiä minulla on ollut muutamia. Aivan alussa käytin nimimerkkiä DJ @ntti. Sen alkaessa kuulostamaan liian lapselliselta ja teiniltä, aloin pyöritellä eri kirjainyhdistelmiä ja päädyin nimeen DJ Flexx joka myöhemmin muuntui muotoon DJ Elax. Tämän nimimerkin viimeisinä aikoina pudotin pois myös DJ-etuliitteen, joten tuolta ajalta on muutamia kappaleita, joissa on puumerkkinä pelkkä ”Elax”. Sen jälkeen tein pitkään tuotantoa nimimerkillä Kuulintu ja sen englanninkielisellä vastileella Moonbird, kunnes viimein 2015 päätin haudata lopullisesti kaikki aliakset ja esiintyä ihan omalla nimelläni. Tästä onkin hyvä avata historiikkini, jossa kuljetan teidät läpi sen artistin maailman, jonka ruusutien olen kukkineen ja piikkeineen kulkenut. Tervetuloa mukaan.

Henkilöhistoriaa
Synnyin Tervolalaisen perheen esikoisena, 17.12.1982. Lapsuuteni oli turvallinen ja rauhallinen. Olin ainoa lapsi koko 1980-luvun. Pikkuveljeni ovat syntyneet vuosina 1991 ja 1994. Musiikillisten juurien suhteen voinee todeta, ettei lapsuuden perheeni ollut mitenkään poikkeuksellisen musikaalinen. Isä on aina pitänyt laulamisesta ja on siinä kohtalaisen hyvä. Äidin taidot taas ovat enemmän kuvataiteen puolella.

Varhaisimpia muistoja lapsena kuulluista kappaleista ovat Lionel Richien Say You Say Me, Hurriganesin Bourbon Street, Belle Epoquen Black Is Black ja Kisun Alla polttavan auringon, joka on käännöskappale Boney M:n Rivers Of Babylonista. Myöhemmin lapsena Boney M olikin yksi suosikeistani ja kuuntelin paljon mm. Oceans Of Fantasy -levyä. Hurriganes ja varsinkin albumi 10/80 on ollut todella tärkeä lapsuudessani, sillä isä osti sen kasettina kun olin pieni ja sitä kuunneltiin tosi paljon.

Ala-asteen aikoihin musiikinkuuntelu syventyi enimmäkseen siihen mitä luokkakaverit kuuntelivat, ja kolmannella tai viimeistään neljännellä luokalla eurodance alkoi soida yleisesti suomessakin. Siinä vaiheessa luultavasti hylkäsin akustisen musiikin syrjempään ja tanssibiitit veivät minut mennessään. Ikonisin biisi noilta ajoilta lienee Ice Mc:n ”Think About The Way” tai DJ Bobon ”Let The Dream Come True.” Niitä soitettiin silloin aikanaan luokan levyraadissa ja kavereiden kanssakin niitä paljon kuunneltiin, ja elektronista tanssimusiikkia noin muutenkin. Samaan aikaan löysin myös yhtyeen, josta tuli itselle luultavasti kaikkien aikojen tärkein bändi; Bad Boys Blue. Kasaridiscon ja ysäribiittien yhdistelmää tarjoileva kokoonpano kolahti minuun erityisen lujaa. Kyseisen yhtyeen levy ”Kiss” vuodelta 1993 on minulle ehkä se kaikkein ikimuistoisin albumi. Lainasin sen joskus ala-asteella kirjastosta C-kasettina ja rakastuin siihen aivan päätä pahkaa. Siinä on jotain hyvin kaihoisaa ja kaunista, täydellinen sekoitus 80- ja 90-luvun parhaita aineksia.

Eurodance-myllytys oli oikeastaan kovimmillaan siinä vaiheessa kun siirryin yläasteelle, mutta ehkä noin kahdeksannen luokan puolivälissä se alkoi kaupallisessa mielessä ensin vähän muuttua ja sitten hiipua ysiluokan aikana kokonaan. Yläasteajoista muistan sen, että kaverin kanssa olin DJ:nä paikallisen koulun discoissa monta kertaa ja järjestinpä kotonakin synttäridiscoja, missä toimin itse musiikkivastaavana.

Koska eurodance oli käytännössä melkein ainoa genre mitä tuohon aikaan kuuntelin, oli selvää, että se oli hyvä lähtökohta omille ensimmäisille biisintekoyrityksille. Niinpä ne noudattelevat aika paljon sen ajan linjauksia. Yksi artisti, joka kuuluu yllättävän paljon läpi tuotannossani, varsinkin melodisilta ominaisuuksiltaan on Robert Miles. Paljon myöhemmin soudiin on tullut mukaan myös tanskalaista trancen taitajaa, Daniel Kandia. Vaikka tuolloin alussa taitoni olivat vielä aivan olemattomia, yrittämään oli kuitenkin päästävä. Mutta palataan siihen hiukan tuonnempana. Tarkastellaan ensin vähän musiikkimieltymyksiäni ja otetaan mukaan ripaus myös teoriapohdintoja.

Musiikillinen maailmankatsomus laajenee
Kun lähedetään purkamaan auki sitä millainen musiikin kuuntelija olen, täytyy palata aivan varhaislapsuuteen. Aikaisemmassa kappaleessa kerroinkin mitä biisejä silloin oli elämässäni läsnä. Avasin myös hieman sitä, että 1990-luvulla ala-asteen lopussa ja yläasteen alussa aloin tehdä siirtymää elektronisen musiikin pilttuuseen. Muistan, että siihen aikaan akustinen ja elektroninen musiikki kulkivat toisaalta aika käsi kädessä, toisaalta niiden kannattajat olivat välillä miltei verivihollisia keskenään. Rokkikansa halveksui huumorilla höystetyn discojytkeen kuluttajia naurettaviksi pelleiksi ja dance-porukoissa taas ei oikein välttämättä riittänyt ymmärrystä bändiporukoiden erikoiselle, boheemille elämäntyylille.

Sen muistan hyvin, että olin aika fantaattisesti elektronisen tanssimusiikin leirissä jo yläasteen aikoihin ja ajautunut hyvin kauas akustisen musiikin kuuntelemisesta. Siihen oli tuleva kuitenkin muutos, jonka sai aikaan ensimmäinen tyttöystäväni. Ei toki heti, mutta hiljalleen ajan kanssa, vaikka seurustelusuhde olikin hyvin lyhyt. Se hyöty siitä kuitenkin oli, että hän osti minulle syntymäpäivälahjaksi Stratovariuksen albumin ”Destiny”. Muistan kuinka halveksuin tuota levyä ja taisin jopa pahoittaa hetkellisesti mieleni sen saamisesta, mutta yhtä kaikki, se kuitenkin päätyi hyllyyni pölyttymään. Ja koska minulla varsinkin tuohon aikaan oli periaate että saaduista lahjoista ei saa luopua, pidin sen kokoelmissani, joskaan en ikinä sitä kuunnellut. Sitten kuitenkin pikkuhiljaa, pari kertaa tylsyyksissäni levyä pyöritellessäni tulin siihen tulokseen, että se on itse asiassa ihan kelvollinen kiekko. Ovi akustisen musiikin maailmaan oli reilun 10 vuoden totaalikieltäytymisen jälkeen auennut uudestaan. Ei sillä, että se elektronisen musiikin paikkaa ikinä sydämestäni veisi - ei se ole mahdollistakaan - mutta paljon siitä on ollut iloa ja hyötyä avarakatseisuuden laajentamisessa ja siinä, että ymmärtää paremmin musiikin eri tyylisuuntia.

Nykyään koko Stratovariuksen studiotuotanto kuuluu erottamattomana osana lähes 1000 CD:n kokoelmaani, joka on ylpeyteni aihe ja silmäterä. Se myös koko ajan kasvaa hiljalleen, koska haluan säilyttää ja arkistoida musiikkini fyysisinä painoksina. Vaikka en vastustakaan digitaalisia suoratoistopalveluita aktiivisesti, olen silti sitä mieltä että ne ovat vajavaisia ja epäluotettavia. Ensinnäkään niistä ei koskaan löydy edes ajatuksen tasolla kaikkea mitä haluaa kuunnella. Toisekseen, koskaan et voi tietää milloin sieltä ylläpitäjä tai levy-yhtiö päättää vetää musiikkinsa pois. Siinäpä sitten ihmettelet maksavana asiakkaana, että minnekäs ne kaikki lempilevyt ovat kadonneet. Tämä on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana jo useammalle levylle esimerkiksi Spotifyssa. Luojan kiitos olen saanut ostettua lähes kaikista suoratoistopalveluista kadonneista albumeista CD-painokset. Siis lähes. Omat haasteensa asiaan tuo se, että jotkut pyytävät tietyistä CD-painoksista aivan poskettomia summia. Edes vannoutuneena CD:n keräilijänä en maksa halua maksaa mistään levystä yli 100 Euroa. Eikä taloudellinen tilanne sellaista sallisi vaikka haluaisinkin. Se mikä tekee asiasta vielä inhottavampaa, on se että nykyään uutta musiikkia ei enää käytännössä valmisteta fyysisinä painoksina. Olen siitä erittäin pahoillani ja avautunut asiasta aika rajusti eräilläkin internetin keskustelupalstoilla. Onhan se nyt aivan eri asia omistaa fyysinen kappale levystä jota haluat kuunnella ja joka on ikuisesti sinun, kuin elää siinä pelossa että huomenna sinulla ei kenties olekaan laillista oikeutta kuunnella lempiartistisi lempilevyä. Siitä syystä minulla onkin Discogsin tietokannassa toivelistalla reilusti yli 2000 eri äänitettä, joista tosin yli puolet on elektronisen musiikin 12” maxi singlejä trance ja eurodance-genreistä.

Musiikillinen maailmankatsomukseni on laajentunut muihinkin suuntiin. Jo 1990-luvulla kaipailin rauhoittavaa, rentouttavaa ja kaunista musiikkia, jonka ääressä voisi hiljentyä tunnelmoimaan ja mietiskelemään asioita. Tähän toimi innoittajana varmastikin erään dreamdance-kokoelman viimeinen kappale, joka oli tarkoitettu rentouttavaksi ulosjohdatukseksi. Se oli Cosmic Babyn ”Thinking About Myself”, joka on pianon ja jousien varaan rakennettu erittäin syvällinen teos. Tämä on sinänsä merkityksellistä, sillä kyseinen artisti tuotti pääasiassa techno-painotteista trancea 1990-luvun alussa. Kyseessä on siis häneltä hyvinkin erikoinen tuotos. Eräs parhaista ystävistäni kuuntelee paljon myös Vangelista, Jean Michel Jarrea ja Kitaroa. Hänen myötään ovet lähtivät avautumaan siis myös Elektro-Ambientin maailmaan, ja siitä onkin tullut yksi rakastetuimpia genrejäni. Sen vanavedessä on tullut mukaan myös downtempoa ja chillouttia, jotka niin ikään ovat tänä päivänä minulle erittäin läheisiä juttuja. Tätä nykyä kuuntelemme vaimoni kanssa yömusiikkina albumillisen jotain rauhoittavaa nukkumaan mennessä joka ilta. Soittolistalla on mm. Brian Enoa, Kitaroa, Vangelista, Harold Buddia ja Tim Storya.

Iskelmällä ja popilla on niin ikään ollut aina jonkinasteinen paikka elämässäni, varsinkin varhaisessa aikuisuudessa tuli kuunneltua aktiivisesti jopa Souvareita, minkä olen selittänyt itselleni sillä, että kyseisen orkesterin laulaja on kotoisin samalta kylältä, joten se oli tavallaan vähän kuin puolittainen velvollisuuskin. Viimevuosina iskelmä on jättäytynyt soittolistoilta oikeastaan kokonaan pois, eikä poppisoittolistaakaan ole kulutettu kovin paljoa. Siihen mistä se johtuu, en osaa antaa varmaa vastausta. Ehkä se, että sen genren tuotoksia kuulee muutenkin päivittäin joka paikassa niin paljon, niin ei ole tarvetta kuunnella niitä enää vapaa-aikana kun on niin paljon muutakin mielenkiintoista olemassa ja saatavilla.

Totta kai kun puhutaan eurodancesta niin sukulaisuus toiseen suureen rakkauteeni, tranceen, on ilmeinen. Periaatteessa ne osittain jopa sulautuvat toisiinsa melko huomaamattomastikin. Toki eurodancen ja trancen sisälläkin on lukuisia tyylisuuntia, mutta peruspalikat ovat kokolailla samanlaiset, biisien rakenne vain hieman eri. Trancea on itse tullut tuotettua enemmän kuin eurodancea, mikä voi osaltaan johtua siitä, että eurodance toimii yllättävän huonosti instrumentaalina, ja minulla kun ei ole koskaan ollut niin upeita laulun lahjoja tai sovittamisen ja miksaamisen taitoja, niin olen mennyt sitäkin kautta enemmän trancen puolelle. Tähän samaan elektronisen tanssimusiikin laariin heittäisin vielä ilmiön nimeltä psytrance, joka on 1990-luvulla syntyneen goa-trancen jälkeläinen. Sitäkin tulee kuunneltua varsin paljon.

Jos puhutaan itselle rakkaimmista tyylisuunnista noiden kolmen viimeksi mainitun kohdalla, niin eurodancen alalajeista italosuuntaus on käytännössä se ykkösjuttu. Siellä soundi on mehevä, rumpukoneet ovat matalalta potkivia ja syntikkamelodiat kertakaikkisen upeita. Se on myös selvästi vakavammassa mielessä tuotettua kuin humoristiset pohjoiseurooppalaiset kollegansa, kuten vaikkapa Dr. Bombay tai Aqua. Silti hieman yllättäen nostaisin alagenreistä bubblegum-dancen toiseksi suosikikseni. Se johtuu ehkä siitä, että siellä on voimakkaat dynaamiset soundit, helppo kuunneltavuus ja loistavat melodiariffit. Trancen puolella on havaittavissa oikeastaan jako vain kahteen. Melodiarikas uplifting trance ja monotonisempi progressive trance. Näistä omat mieltymykset on aivan kirkkaasti upliftingin puolella. Proge vaatii aivan tietynlaisen tunnetilan toimiakseen enkä yleensä jaksa kuunnella sitä kauaa. Sama jako pätee oikeastaan sitten Psytrancenkin puolelle. Siellä melodista suuntausta kutsutaan nimellä ”full-on”, ja progressiivista kuulee sanottavan ”dark” psytranceksi. Full-onissa melodiat on se juttu minkä takia tykkään siitä niin paljon. Progempaa psytrancea en jaksa kuunnella käytännössä juuri ollenkaan.

Musiikin teoreettista näkökulmaa omien mieltymyksien valossa
On olemassa kolme määrittävää tekijää, joista ainakin yhden, mutta mieluiten kaikkien täytyy toteutua, jotta musiikki kuulostaa minusta miellyttävältä. Ensimmäinen niistä on analyyttisyys. Se tarkoittaa helpommin sanottuna sitä, että äänimaisema on selkeä, hyvin erotteleva ja erilliset instrumentit on vaivattomasti poimittavissa erilleen kokonaisuudesta eivätkä ne hyökkää toistensa päälle. Kaoottisuus ja puuromaisuus saa minut yleensä vaihtamaan kappaletta aika nopeasti. Analytiikan puute voi johtua joko huonosta miksaustyöstä, huonosta äänenlaadusta tai studiotyöskentelyn heikosta tasosta.

Toinen määrittävä tekijä on dynaamisuus. Mitä laajempi skaala erilaisia taajuuksia musiikissa on, sitä miellyttävämmältä ja täyteläisemmältä se kuulostaa. Rakastan sitä että musiikissa on kunnolla alataajuuksia, mutta myös kirkkaita ylätaajuuksia. Lisäksi dynamiikan vaihteluun kuuluu tarkoituksellinen hiljaisempien kohtien käyttö ja sen jälkeen voimakkaampi osuus. Dynamiikka tuo musiikkiin mielenkiintoa ja syvyyttä, ulottuvuutta ja fyysistäkin värähtelyä matalien taajuuksien muodossa.

Kolmas, ja ehkä kaikkein tärkein tekijä on emotionaalisuus. Kappaleessa pitää olla jonkinlaista tunnetta, edes johonkin suuntaan. Yllättävän paljon kuulee sävellyksiä, joista puuttuu intohimo, niin musiikin, sävellystyön kuin laulamisenkin suhteen. Eniten rakastan tunneskalalla ehkä haikean melankolista mollisointuista otetta. Toki iloisille duurisoinnuille on myös aikansa ja paikkansa.

Musiikki itsessään koostuu kahdesta peruselementistä, jotka ovat rytmi ja melodia. Rytmi määrittelee sen intervallin, joka kuluu musiikin yhdestä tapahtumasta seuraavaan. Melodia taas koostuu yksittäisistä nuoteista, joiden korkeus vaihtelee. Peräkkäin soidessa niillä saadaan aikaan monenlaisia rakenteita. Musiikkia on sekä akustista, että elektronisesti tuotettua. Akustinen musiikki on helppo ymmärtää, ja sitä on ollut olemassa ihmiskunnan alkuajoista saakka. Elektroninen musiikki on maailmanhistorian valossa varsin uusi ilmiö, joka sai alkunsa oikeastaan vasta 1960 ja 1970-luvuilla kun aletteiin kokeilemaan erilaisten äänien tuottamista mekaanisilla laitteilla. Nämä kaksi tuotantotapaa ovat jo elektronisen musiikin alkuajoilta saakka sekoittuneet enemmän ja vähemmän toisiinsa, varsinkin populaarikulttuurissa.

Yksi melko määrittävä tekijä on myös laulu. Instrumentaalinen musiikki ei sisällä lainkaan laulua tai puhtaimmillaan edes mitään puhuttua tai muuten ihmiskeholla tuotettua ääntä. Sen sanomaa ja tunnelmaa tulkitaan melodioiden ja instrumenteilla maalattujen maisemien kautta.

Eräs tärkeä näkökulma musiikin kuuntelussa ja tuottamisessa on tietysti tekninen laatu. Paitsi studiotyöskentelyn taso, asiaan vaikuttaa luonnollisesti oleellisena osana myös äänentoistolaitteisto. Olen seurannut mielenkiinnolla ihmisten kuuntelutottumuksia. Yllättävän monelle riittää jopa puhelimen kaiutin, josta pihisee muutaman hertsin taajuudella ulos jotain etäisesti musiikiksi tunnistettavaa suhinaa. Oma standardi kuuntelemiseen on huomattavasti korkeammalla. Jo teinivuosina äänentoiston laatu oli minulle erityisen tärkeää ja vähillä varoilla yritettiin panostaa kunnollisiin äänentoistolaitteistoihin niin kotona kuin autossakin. Olen siis lähes koko ikäni harrastanut myös hifiä, mikä kulkee erinomaisesti käsi kädessä musiikin kuuntelun ja tuottamisen kanssa. Kun ääni on optimaalisessa balanssissa ja musiikki toistuu kirkkaana, täyteläisenä ja häviöttömänä, ollaan aivan toisenlaisessa kuuntelunautinnossa kuin mitä mitkään halvat äänentoistoratkaisut kykenevät tarjoamaan. Toki, on myönnettävä että asialla on myös yksi varjopuoli; hyvä laitteisto paljastaa nimittäin armotta huonon studiotyöskentelyn hedelmät, ja sinänsä hyväkin biisi voi muuttua kuuntelukokemukseltaan varsin ikäväksi huonojen soundien takia. Sen vuoksi ei kuitenkaan kannata mielestäni kärsiä huonosta äänentoistosta kaiken musiikin kanssa. Täytyy vain hyväksyä, että tietyt biisit ovat teknisesti epäonnistuneita.

Artistiuran vaikea alku
Musiikin tekemiselle antoi lopullisen sysäyksen eräs tervolalainen kaverini, joka teki silloin pääasiassa drum & bassia ja vähän jotain hardcoren tyylistä settiä tietokoneella. Silloin sain valtavan innostuksen yrittää myös itse. Hankin Fast Tracker II-sovelluksen, jota siis myös kaverini käytti musiikinteossa. Sillä testailin kokeilumielessä erilaisia asioita; biittejä, melodioita ja taustaiskuja. Viimein onnistuinkin saamaan aikaan jotain tallennettavaa silloin tällöin.

Jossain vaiheessa minulla oli jo aika mukava kirjasto puolivalmiita biisejä ja pari valmistakin raitaa kasassa. Halusin esitellä niitä tälle samalle kaverille, joten (jostain syystä, jota nyt en tarkemmin jaksa muistaa) otin kiintolevyn mukaan hänen luokseen. Siellä sattui olemaan toinenkin meidän kaveri, jolla oli myös oma kiintolevy kytkettynä samaan tietokoneeseen. Väsyneenä ja epähuomiossa jossain yön pikkutunneilla sitten oltiin tyhjentämässä sitä kaverin kiintolevyä, ja kävikin niin onnettomasti, että tyhjennettiinkin väärä kiintolevy, jolloin kaikki minun tekemät biisit haihtuivat kuvitteellisena savuna bittitaivaaseen. Olin toki vihainen – selvä se – mutta vahinkohan se oli, joten eipä siitä auttanut sen enempää vetää hernettä nenään. Tältä ajalta minulla ei ole säilynyt missään muodossa yhtään mitään musiikkia.
Tästä en kuitenkaan lannistunut, vaan jatkoin kaikesta huolimatta musiikin tekemistä ja eipä aikaakaan kun taas alkoi olla mukavasti biisejä valmiina. Aurinko ei tälle artistinalulle kuitenkaan tälläkään kertaa kauan paistanut. Olisiko mennyt noin vuosi tai korkeintaan pari, kun tapahtui toinen veret seisauttava katastrofi: Tietokoneeni kiintolevy tilttasi, eikä suostunut enää käynnistymään, joten olin taas vailla minkäänlaista tuotantoa. Tuossa vaiheessa olisin jo oikeastaan halunnut luovuttaa ja voi olla että pidinkin pienen tauon, etten tehnyt yhtään musiikkia. Sitten taas jotenkin biisi kerrallaan siitä kuitenkin jälleen jaloilleen noustiin. Tältä ajalta on luojan kiitos säilynyt muutamat C-kasetille nauhoitetut raidat, jotka olen myöhemmin digitoinut koneelle, varmistaakseni niiden säilymisen edes vähän pidempään tällä kertaa.

Koko musiikintekourani alkua leimaa uskon ja itsetunnon puute. Ensimmäisten biisieni aikaan olin juuri lopettelemassa yläastetta, ja sen jälkeiset vuodet olivat minulle henkisesti hyvin raskaita.

1998 – 2000 - Kokeiluvuodet
Kuten edellisessä kappaleessa jo mainitsin, musiikintekourani alkuun vaikutti hyvin voimakkaasti tämä kaveri, joka oli kasannut muutamia biisejä Fast Tracker II sovelluksella. Viimeistään siinä vaiheessa kun kuuntelin hänen tuotantoaan, iski itsellekin suoranainen pakko päästä yrittämään. Minulla ei todellakaan ole minkäänlaista muistikuvaa siitä, mikä olisi ollut ensimmäinen sävellykseni, mutta sen tiedän varmasti, että vuosilta 1998 – 2000 ei ole säilynyt juuri mitään. Muutamia kappaleita kuitenkin luojan kiitos nauhoitin autoa varten C-kasetille, josta olen onnistunut digitoimaan ne tiedostomuotoon. Äänenlaatu tosin on aivan hirveä, kuten kuvitella saattaa, mutta onpahan ainakin muutama virstanpylväs tallessa aivan alkuajoilta. Kasetin nimeksi on kirjoitettu ”Local Universe”, jota voinee hyvällä mielikuvituksella pitää ensimmäisenä kasaamanani albumina.

Ensimmäinen kappale, jonka muistan aivan varmasti, ja jota eräs jo edesmennyt ystäväni ylisti parhaaksi raidakseni silloin, oli biisi nimeltä Lovedream. Minkäänlaista versiota kyseisestä teoksesta ei ikävä kyllä ole säilynyt, mutta muistan vieläkin päässäni melodian suurin piirtein. Kukapa tietää vaikka siitä innostuisin joskus tekemään uuden version...

Olin todellakin sananmukaisesti aloitteleva musiikintekijä noina ensimmäisinä vuosina ja biisien rakenteen ja ennen kaikkea siirtymävaiheiden kanssa oli erittäin suuria haasteita. Soittimet olivat alussa myös surkeita ja jouduin raapimaan kasaan mitä mistäkin löysin. Into ja palo oli kuitenkin valtava.

Biisit:

Biisin nimi Pituus Vuosi Tyylilaji
Lovedream Ei tiedossa 1998-2000 Dance
Everybody Ei tiedossa 1998-2000 Dance
Get Down Ei tiedossa 1998-2000 Dance
Dreamin' 4:11 1998-2000 Dance
Ecuador (Hard Remix) 4:22 1998-2000 Dance / Trance
Feel Tha Hardcore (All Drum & Bass Remix) 3:09 1998-2000 Drum & Bass / Jungle
Flowtation 3:48 1998-2000 Dance
Hardcore Madness 3:21 1998-2000 Hardcore
Local Universe 5:56 1998-2000 Dance
Megamix
- Flowtation
- Everybody
- Get Down
- Dreamer's Theme
5:21 1998-2000 Dance
Rave World 3:52 1998-2000 Dance / Rave
The Moment Of Midnight 3:31 1998-2000 Chillout / Ambient / Breakbeat
Theme From Postman Pat 3:38 1998-2000 Dance
Theme From Postman Pat (Extended Version) 5:24 1998-2000 Dance
Welcome To The Club 3:33 1998-2000 Dance
The End Of It All 5:19 1998-2000 Ambient
Flying Into The Sun 3:19 1998-2000 Dance / Rave
Journey Through The Galaxy 6:29 1998-2000 Chillout / Ambient

2000 – 2002 - Varhainen tuotanto
Parin vuoden kuluttua minulla alkoi olla kasassa aika mukava määrä musiikkia ja mietin tosissani alkaisinko julkaisemaan omakustanteena albumin. Vaihdoin musiikinteko-ohjelman väliaikaisesti Digitracker -nimiseen sovellukseen ja aloin kasata uutta materiaalia. Ensimmäisenä valmistunut Wings Of Angel oli sellainen raita, johon olin oikeastaan ensimmäistä kertaa itse todella tyytyväinen. Sen kylkeen rupesin kasaamaan biisejä nopealla tempolla, että saisin CD-levyllisen musiikkia valmiiksi ja pääsisin painamaan levyä. Albumin nimeksi muodostui ”Agreement Of The Society”

Digitrackeriin siirtymisen yhteydessä ja julkaisua pohtiessa oli myös pakko kiinnittää taitelijanimeen huomiota, ja mietinnän tuloksena syntyi DJ Flexx. Sillä nimimerkillä varustettuna teetin paikallisessa painotalossa omakustanteena parikymmentä CD-kantta ja poltin itse levyt niihin. Valitettavasti ura ei alkanut urkenemaan ja albumi jäi ystävienkin piirissä aika vaisuksi esitykseksi. Musiikin tekemistä en kuitenkaan hylännyt ja päätin suunnata katseet tulevaan. Näiltäkään ajoilta ei valitettavasti ole säästynyt alkuperäisiä XM-tiedostoja, joten niistä on olemassa pelkästään CD-levylle painetut raidat, mutta on kuitenkin aivan mahtavaa, että edes ne ovat säilyneet!
Biisit:

Biisin nimi Pituus Vuosi Tyylilaji
Wings Of Angel 4:03 Noin 2000 Dance
Alert! 4:40 Noin 2000 Dance
Painful Moments 1:11 Noin 2000 Ambient / Interlude
All Dreams Gone 4:16 Noin 2000 Dance
Association 3:48 Noin 2000 Dance
Visions In My Mind 3:48 Noin 2000 Dance
Love That I Found 3:41 Noin 2000 Ambient / Chillout
Through The Years Gone By 5:12 Noin 2000 Hardcore
In Vain... 3:58 Noin 2000 Dance
Wings Of Angel (Extended Version) 6:40 Noin 2000 Dance
Fairytale (Private Club Remix) 5:44 Noin 2000 Dance / Trance

2002 – 2007 - Oma tyyli alkaa löytyä
Agreement Of The Societyn floppaamisen jälkeen päätin, että ainakin toistaiseksi albumin ja julkaisemisen utopia saa jäädä jonnekin tulevaisuuden kaukaiseksi haaveeksi. Uusia biisejä alkoi taas Fast Tracker II:n avulla syntyä hiljalleen ja 2007 niitä alkoi olla kasassa suurin piirtein pariin albumiin vaadittava määrä. Mitään varsinaisia levyjä ei ollut koskaan tarkoituskaan julkaista, mutta kasasin pari epävirallista CD:tä, joita ei koskaan painettu. Ensimmäisen nimi oli ”Moving The Sun Out Of Place” ja toinen sai nimekseen ”Blizzard In Space”. Myöhemmin kaikki julkaisukelpoinen materiaali lisättiin Modarchive verkkopalveluun, joka on tarkoitettu tracker-tyyppisen musiikin levitykseen. Siellä sainkin rutkasti positiivista palautetta. Tämän ajan biisit ovat ensimmäisiä, jotka ovat säilyneet alkuperäisessä muodossaan näihin päiviin asti, joten niistä on vielä mahdollista tehdä pienellä vaivalla uusia versioita. Mukana on myös tähän dokumentoimattomia keskeneräisiä biisejä ja remixejä melko paljon.
Biisit:

Biisin nimi Pituus Vuosi Tyylilaji
Dream The Way (Original Shor Edit) Ei tiedossa 2003 Dance / Trance
Dream The Way (No Way Remix) Ei tiedossa 2003 Dance / Trance
Dream The Way (Green Lemon Remix) Ei tiedossa 2003 Dance / Trance
At The End Of Time Ei tiedossa 2005 Dance / Trance
Snowflakes Ei tiedossa 2002 Dance / Trance
Beautiful Rain 5:44 2005 Dance / Trance
Frozen Ocean 7:42 2005 Dance / Trance
Bright Night 6:52 2005 Dance / Trance
Evening Events 6:46 2006 Dance / Trance
In Flames 7:52 2006 Dance / Trance
Moon Map 7:41 2005 Dance / Trance
Silent Sunset 5:49 2006 Ambient / Chillout
The Protector 6:30 2006 Dance / Trance
Velvet Sky 7:17 2006 Dance / Trance
Yellow Shield 5:06 2006 Dance / Trance
Space Military 5:53 2003 Dance / March
The Scent Of Love 3:38 2002 Eurodance
Black Wind Season 5:08 2007 Dance / Trance
Transparent Wings 7:56 2007 Dance / Trance
Transparent Wings (Ambient Mix) 3:47 2007 Ambient / Chillout

2007 – 2015 - Hiljainen kausi
Mikään ei kuitenkaan auttanut. Ideat alkoivat olla lopussa, olin kyllästynyt surkeisiin soittimiin, Fast Tracker ohjelman vanhainaiskaisuuteen, huonoon soundiin ja elämässä oli muutenkin monenmoista muuta menossa. Niinpä musiikin tekeminen hiipui vuosiksi lähes olemattomiin. 2008 oli minulle poikkeuksellisen raskas vuosi ja sitä seuraavatkin vuodet menivät musiikin suhteen lähinnä kuunteluoppilaana. 2010 tein vielä viimeisen epätoivoisen pyristyksen, piiskasin FT II:sta kaiken mahdollisen irti ja kokeilin nimessäkin suomenkielistä lähestymistapaa biisillä ”Lumisokeus”. Raita floppasi täysin niin omasta kuin muidenkin mielestä. Se onkin jäänyt vihoviimeiseksi biisiksi kyseisellä ohjelmalla ja niin minun oli aivan pakko alkaa etsimään vaihtoehtoista, kehittyneempää musiikinteko-ohjelmaa. Vastustin aluksi ajatusta todella jyrkästi, koska pelkäsin, että soundini muuttuu liikaa ja tunnistettavuus häviää. Paradoksaalisesti myös samalla toivoin sitä, sillä olin lopen kyllästynyt tarpomaan samojen huonolaatuisten soittimien suossa.

Hiljaisen kauden lopussa syntyi ensimmäinen FL Studiolla (silloinen Fruity Loops) kasattu biisi. Teos sai nimekseen Progressive Horizons ja se sai ystävien ja tuttujen keskuudessa melko hyvän vastaanoton. Sanomattakin on selvää, että soundissa ja soittimissa oli aivan huikea ero aikaisempaan ja niin kaiut kuin muutkin efektit olivat edelliseen verrattuna aivan omaa luokkaansa. Progressive Horizons oli myöskin merkittävä virstanpylväs siksi, että se oli ensimmäinen biisi, johon suunnittelin kansitaiteen. Se jäi kuitenkin pariksi vuodeksi yksinäiseksi soturiksi, sillä opinnot veivät kiitettävästi aikaani ja olin edelleen hyvin epävarma osaamisestani, varsinkin mitä tuli FL Studio -ohjelmaan.

2015 minussa alkoi herätä uudestaan kunnolla palo musiikin tekemistä kohtaan ja tein kaksi demobiisiä, joita en sitten kuitenkaan saanut silloin valmiiksi. Toinen niistä on tähän päivään asti ollut kesken, mutta toiseen olen tehnyt pienen päivityksen ja kasannut sen loppuun puoliväkisin. Ikäväkseni totesin, että näiden kahden biisin nimet ovat parhaasta päästä, joita minulla on, ja niiden musiikillinen keskinkertaisuus on harmittanut hirveästi, mutta kun ideat loppuivat niin ne loppuivat. Aikakauden viimeiseksi biisiksi lasken jääneen aivan kohtuullisesti onnistuneen ”Leaf Rain” nimisen raidan, joka on myöskin ensimmäinen biisi, mikä on julkaistu Sound Cloud sivustolla. Tässä vaiheessa päätin myös luopua kaikista taitelijanimistä ja laittaa rohkeasti oman nimeni biisien alle. Edelleenkään en ollut aivan vakuuttunut siitä osaanko käyttää FL Studiota tarpeeksi hyvin mutta suunta oli joka tapauksessa oikea.
Biisit:

Biisin nimi Pituus Vuosi Tyylilaji
Lumisokeus / Snowblind 8:51 2010 Dance / Trance
Progressive Horizons (Original Mix) 7:01 2012 Trance
Progressive Horizons (Uplifter Edit) 6:35 2012 Trance
Frost Control Kesken Keskenjäänyt Trance
Fallen Days Kesken Keskenjäänyt Trance
Leaf Rain (Original Mix) 8:12 2015 Trance

2015 – 2017 - Huiman kehityksen vuodet
Leaf Rainin jälkeen päätin että minulla on kaksi vaihtoehtoa; joko opettelen paremmin musiikin teorian, etenkin nuotit ja soinnut, tai hylkään musiikin tekemisen kokonaan. Tiesin, että opiskelussa on valtava haaste ja että siihen saa menemään paljon aikaa. Samalla myös kuitenkin tiesin, että ilman uuden opettelua tie on todellakin noussut pystyyn. Rakas vaimoni toi minulle yhtenä päivänä töistä ylimääräiseksi jääneet kosketinsoittimet ja silloin tein ratkaisun, että opettelen musiikin teorian, vaikka sitten väkisin.

Se ilmeisestikin kannatti, koska vuosi 2017 oli artistin urallani ennennäkemättömän tuottelias. Se oli todellakin myös huiman kehityksen aikaa. Monet oikeatkin muusikot ovat sanoneet, etteivät he osaa musiikin teoriaa, eivätkä tunne nuotteja tai osaa sointuja. En kiistä etteikö olisi mahdollista olla todella taitava artisti ilmankin, mutta se on varmaa, että omaa säveltämistä ne helpottivat aivan valtavasti. Oli paljon helpompaa laittaa nuottia toisen perään ja etenkin soinnuttaa kappaleet, kun tietsi mihin kannattaa mitäkin laittaa, ennemmin kuin kokeilla asiaa tuntitolkulla korvakuulolta.

Ennen kaikkea opin käyttämään FL Studiota paremmin, monipuolisemmin ja sujuvammin. Opin muuttamaan kappaleen tempoa, lisäämään kaikuja, volumeliukuja ja erilaisia efektejä paljon paremmin kuin aikaisemmin. Lisäksi päällekkäin soivia taustamelodioita alkoi pikkuhiljaa ilmestyä lisää biisi biisiltä ja ilmavuutta ja keveyttä tuli mukaan enemmän. Kaiken tämän oman tuotannon ohella tein lukemattomia remixejä eri nuottikirjoista ja silläkin tavalla hyödynsin teorian osaamista. Yhden remixin tein nuottien puutteessa jopa korvakuulolta, mitä voinee pitää aika merkittävänä mittapuuna osaamisestani ja kyvyistäni.

Albumihaaveista olin sinällään luopunut jo ajat sitten, varsinkin kun huomasin, että artistit eivät oikeastaan julkaise pitkäsoittoja enää nykyään, vaan lähinnä single tai EP-julkaisuja. Omien biisien julkaisu toki edelleen kiinnosti, mutta en löytänyt siihen varteenotettavaa keinoa, enkä vieläkään ollut aivan sataprosenttisen varma siitä, kuinka suuren yleisön niillä saavuttaisin edes alan harrastajien keskuudessa. Kauden biisit ovat seuraavat:
Biisit:

Biisin nimi Pituus Vuosi Tyylilaji
I'll Never Break Your Heart In Two 3:48 2017 Pop
Wings To Fly (Original Mix) 7:03 2017 Trance
Eternal Sunrise (Original Emotional Mix) 7:45 2017 Trance
Midwinter Days (Original Mix) 7:39 2017 Trance
Trust (Original Mix) 7:04 2017 Trance
Calm Waves (Original Mix) 7:10 201 7 Trance
Neon Lights (Original Bangin' Mix) 8:25 2017 Trance
Abandoned Playground (Original Swingin' Mix) 7:49 2017 Trance
Summer Nights (Original Uplifting Mix) 7:52 2017 Trance
Reflections (Original Mix) 7:45 2017 Trance
Golden Dreams (Original Uplifting Mix) 8:07 2017 Trance
Golden Dreams (Original Uplifting Radio Edit) 3:17 2017 Trance
The Past Life (Original Mix) 8:14 2017 Trance
Frozen Sky (Original Emotional Mix) 8:50 2017 Trance
First Raindrops (Original Mix) 8:06 2017 Trance
Blue Shadows (Original Uplifting Remix) 8:34 2017 Trance
Mists Arising 6:46 2017 Ambient / Chillout
Open Sky 7:20 2017 Ambient / Chillout
Elusive Worlds 7:51 2017 Ambient / Chillout

2017 – 2023 - Innostus hiipuu jälleen
Epänormaalin tuotteliaan kauden jälkeen alkoi tuntua, että biisit toistivat aivan liikaa samaa kaavaa ja tuli hiukan ”määrä korvaa laadun” -fiilis. Takki alkoi olla aika tyhjä ja tuntui, että inspiraatiota säveltämiseen ei oikein enää meinannut löytyä. Ehkä se johtui osittain siitäkin, että olin turhautunut siihen, etten saanut missään muodossa biisejäni kenenkään tietoisuuteen enkä julkaistua.

Edelleen haaveilin siitä, että omakin tuotanto löytyisi aikanaan Discogsin tietokannasta ja Spotifysta ja voisin ylpeänä sitä jakaa ja esitellä. Nyt kuitenkin tuntui, että ketään ei oikein kiinnostanut tai kukaan ei osannut arvostaa tuotantoani. Olin konsultoinut mm. Facebookissa muutamaa maailmanluokan DJ:tä saadakseni edes jonkinlaista palautetta musiikistani, mutta ei sieltä kukaan juuri mitään vastannut. Harmitti sekin, että materiaalia oli paljon jo yli kahden vuosikymmenen ajalta ja mikään ei ollut nähnyt päivänvaloa julkisuudessa oikein missään muodossa. Soundcloudissa biisini olivat edelleen mutta eipä se hirveästi lohduttanut kun eivät ne sieltäkään lentoon päässeet. YouTubeakin kokeilin, mutta koska en ole syntynyt seitsemää miljardia seuraajaa tililläni enkä omista tuhannen ihmisen sosiaalista armeijaa ympärilläni, niin ei niitä sieltäkään kukaan löytänyt.

Halutti oikeastaan vaan antaa olla ja unohtaa että olen edes koskaan tehnyt mitään. Olin tuhlannut tuhansia tunteja koneen ääressä istumiseen ja luomiseen. Ainoa kenelle siitä oli ollut mitään iloa olen minä itse. Onhan sekin toki jotain, mutta olisin halunnut edes joskus jonkinlaista palautetta muiltakin. Oma tuotanto kuulosti minusta edelleen ihan hyvältä, mutta tunne siitä etten saanut tunnustusta ja arvostusta lyttäsi minut artistina täysin pannukakuksi. Siksi harkitsin musiikin tekemisen lopettamista vakavasti kokonaan ensimmäistä kertaa elämässäni. Alla listattuna tämän kauden kappaleet. Kaksi viimeistä on toteutettu omaa point & click peliprojektia varten. Kyseiset teokset saivatkin sitten lopulta kunnian jäädä viimeisiksi tuotoksikseni.
Biisit:

Biisin nimi Pituus Vuosi Tyylilaji
Angel In A Dream 3:59 2018 Pop / Chillout
Silver Lining (Original Mix) 8:59 2018 Trance
Saved Again 2:59 2019 Dance
Spiral Vortex (Original Mix) 8:19 2019 Trance
Arctic Blizzard (Original Mix) 6:35 2022 Trance
Free Like A Bird (Love Me Again) 3:50 2022 Eurodance
Crying Rose 3:07 2022 Ambient / Piano
Solitary Heart 4:08 2023 Ambient / Chillout
Solitude 3:21 2023 Ambient / Piano

2024 – Lopetuspäätös syntyy
Keväisenä sunnuntai-iltana, 20.5.2024 tein viimein ratkaisun, jota olin pohtinut pitkään. Se on surullinen ja haikea, mutta lopullinen. Päätin jättää kaiken musiikin tuottamisen kokonaan pois elämästäni. Ohessa lainaus Facebook-päivityksestä, jossa avaan asiaa hieman tarkemmin:

”Olen päättänyt lopettaa kokonaan musiikin säveltämisen. Päätös on raskas, mutta erittäin pitkään ja tarkkaan harkittu.

Suurimpana syynä tähän lopputulemaan on arvostuksen ja tunnustuksen täydellinen puute, inspiraation ja luomisen riemun totaalinen kuoleminen, sekä lukuisat negatiiviset palautteet, joista vielä suurin osa on ilmiselvästi naamioitu latteiksi kohteliaisuuksiksi, ettei minulle tulisi paha mieli. Sellaiset palautteet viiltävät sieluni rikki hyvin syvältä ja pitkäksi aikaa.

En ole toki koskaan tehnytkään sävellyksiä menestyäkseni, enkä edes muiden vuoksi, vaan pääasiassa omaksi ilokseni. Asiat ovat kuitenkin tulleet nyt siihen pisteeseen, ettei niistä ole kuin surua ja murhetta enää itsellenikään. Joskus osasin olla jollain tasolla jopa ylpeä aikaansaannoksistani. Tänä päivänä lähinnä vain häpeän niitä, enkä halua enää esitellä niitä kenellekään, koskaan.

Jätän siis täten tuottamisen ja biisien rakentamisen niille, jotka saavat siitä jotain irti. 26 vuotta jaksoin yrittää. Enää ei kerta kaikkiaan kiinnosta. Silloin kun jokin asia muuttuu elämässä painolastiksi, siitä on päästettävä irti.

Jatkan tietysti edelleen musiikin kuuntelua, mutta varon jatkossa jakamasta sitäkään asiaa kovin avoimesti kenenkään kanssa, koska en halua että kukaan pilaa minulta vielä senkin lyttäämällä lempimusiikkini maan rakoon. Artistina sain sen jo kokea, nyt on aika rakentaa kestävät suojamuurit kuuntelemisen ympärille. Sitä iloa ette minulta kyllä tule koskaan viemään.”

Näin päättyi siis yksi tarina musiikin maailmankaikkeudessa. Paluuta tästä päätöksestä ei ole. En aio enää kiusata ja nöyryyttää itseäni. On viimein aika myöntää niin itselleni, kuin kaikille muillekin, että minusta ei vain ollut tarpeeksi taitavaksi tuottajaksi, enkä saanut aikaan iloa tai kuuntelunautintoa ihmisissä. Joku voi kutsua sitä itsesääliksi, ja en kiistä etteikö siinä varmaan sitäkin hitunen olisi, mutta pääasiassa se on itsensä suojelua negatiivisuudelta ja myötähäpeältä.

Monesti ihmiset tekevät päätöksiä hätiköiden, muutaman yksittäisen pettymyksen tai törkypalautteen jälkeen. Sitten he sanovat, että ”eihän sitä koskaan tiedä jos joskus vielä palaan.” Mutta minä tiedän. Tämä päätös on kypsynyt hitaasti vuosien varrella ja olen siitä aivan 100% varma. FL Studio tulee pysymään kiinni, enkä laita enää koskaan ainoatakaan nuottia viivastolle, sillä tiedän sydämessäni, että tämä päätös on erittäin oikea ja lopullinen.

Jatkakaa te, jotka paremmin osaatte. Minusta ja räpellyksistäni teidän ei enää tarvitse kärsiä.

Kaikkea hyvää. Voikaa hyvin, ihmiset.

Peace & Love.

Antti Autio