| Deponia |
 |
|
| Sanallinen arviointi |
Joku taisi taannoin ehtiä jo julistaa point & click seikkailupelien kuolemaa, tai ainakin nyt vähintään 2D-sellaisten katoamista kehityspöydältä. Näin vielä vuonna 2021 (tätä arvostelua kirjoitettaessa) on erittäin mukava todeta, että niitä vieläkin suhteellisen tasaiseen tahtiin tulee. Tosin alkaahan tälläkin pelisarjalla olla jo ikää, mutta kyllä niitä siis edelleen ilmestyy satunnaisen epäsäännöllisesti. Alkaa olla vain hankalaa löytää enää vanhan koulukunnan realismia ja piirrosjälkeä mistään. Hahmot ovat liian outoja ja kummallisia, eivät selkeästi edes ihmisiä, tai sen puoleen mitään muitakaan järkeviä olentoja. Deponian suhteen onneksi henkilöt ovat suhteellisen hillittyjä ulkonäöltään. Kuvallinen puoli pelistä on ihan kaiken kaikkiaan viihdyttävää katsottavaa. Ehkä pieni sekavuus ja kaoottisuus nousee esille tietyissä kohtaa sillä tavalla, että tulee vähän ähky kun kuvituksessa tapahtuu niin paljon.
Sen sijaan musiikilla Deponia ei pääse missään nimessä loistamaan. Koin sen jopa aika ärsyttävänä asiana tässä pelissä, ja sitä ei oikeastaan tapahdu kovin usein. Voisi kuvailla, että se on sellaista ihme vänkytystä ja venkutusta, missä on ihme soundeja ja riitasäveliä. Kaiken lisäksi sitä ei ole edes kovin paljoa, vaan yksi ja sama ränkätys toistuu jatkuvalla syötöllä. Ei hirveän kiva juttu.
Ääninäyttely sitten - no - tiettyjen hahmojen osalta se on aivan ok, jopa keskiviivan paremmalle puolelle päästään, mutta sampleissa on ikävä kyllä aika paljon suttuisuutta ja muutenkin kosolti teknisiä ongelmia. Ne on nimittäin välillä leikattu aivan liian lyhyiksi, niin että niistä kuulee selvästi, että osa alkuäänteistä jopa puuttuu. Dubbauksen voimakkuus myös vaihtelee aika paljon, varsinkin tiettyjen hahmojen kesken.
Deponian käskyttäminen on ihan mukavaa, ja käyttöliittymä on toimiva ja asiallinen tapaus. Inventory on omassa ikkunassa, ja tulee hiiren rullalla esiin. Sieltä tavaroiden käyttäminen ja katsominen on aivan kohtalaisen helppoa. Kaikki toimii suhteellisen jouhevasti ja onnistuneesti, joten ihan kiitettävällä tasolla sen suhteen ollaan. Peli tarjoaa myös puzzleihin ohitusmahdollisuuden, joka saattaa helpottaa niiden kanssa tuskalevia jonkin verran.
Entäpä sitten mitä tulee tunnelmalliseen puoleen? No - sellaisella keskinkertaisuuden laudalla tässä tasapainoillaan. Hahmot eivät ole missään muodossa kovin rakastettavia, ja muutamat ovat jopa aika yltiömäisen ärsyttäviä, ja valitettavasti Rufus, pelin päähenkilö on yksi heistä. Hän nimittäin (osittain varmaan tarkoituksellisesti) jatkaa musiikin linjoilla ja vänkyttää ja länkyttää joka asiasta koko ajan. En tiedä, mitä pelin tekijä on ajatellut, että pelaajan pitäisi tuntea häntä kohtaan, mutta ainakaan itsellä ei herää kyllä mitään positiivisia ajatuksia, eikä varsinkaan tunnetta, että häntä pitäisi nyt tarinan kannalta tässä jollain tavalla auttaa.
Animointijälki on ihan hyvää, kaikki toimii hyvin yhteen ja hahmoilla on tarpeeksi laaja valikoima ilmeitä. Myös välianimaatioissa on tehty hyvää työtä, eivätkä henkilöt näytä niissä liian erilaisilta, kuten on joskus joidenkin pelien osalta päässyt käymään.
Bugeja ei tullut vastaan minkäänlaisia, ja Deponiasta jäi kyllä äärettömän hyvin koodatun tuotteen vaikutelma. Kerrassaan mitään teknisiä murheita ei pelaamisen aikana päässyt tulemaan esille, enkä usko että kukaan muukaan on sellaisiin törmännyt. Kaikki toimi esimerkillisellä tarkkuudella ja oikein.
Pituuden suhteen ollaan riittävällä suuntauksella, tosin enemmänkään ei olisi sinänsä haitannut, mutta kun tiedossa on, että tarina jatkuu kaikkiaan neljän pelin verran, niin ehkä ihan hyvä, ettei tästä oltu sitten tehty liian pitkää tapausta.
Dialogien suhteen mennään myös kiitettävän linjoilla, joskin aika täpärästi. Sitä on pelissä valtavat määrät mikä on aina positiivinen huomio, mutta valitettavasti sisällöllisesti se on aika egoistista ja ...no sitä länkytystä, mistä oli jo aikaisemmin puhe. Vanhat keskustelut olisi voinut merkitä puhutuiksi, koska monesti sai katsoa tarkkaan, ettei valitse jo käytyjä keskusteluja. Tämä on aina pienoinen ärsytys dialogien toteutuksessa.
Intro on toteutettu tutorial-tyylisenä, eikä ole kyllä kovin kaksinen. Pelin aluksi pitäisi saada aina aikaan jokin koukku, edes hieman kertoa asioita, ennen kuin pelaajalle annetaan hiiren kursori ja päästetään hänet ihmettelemään, että mistä edes on kysymys.
Rufus ei voi kuolla pelin aikana, ja Deponia tarjoaa automaattisen tallennusjärjestelmän, joten manuaalisia tallennuksia ei välttämättä edes tarvitse tehdä.
Media: Steam lataus
Testialustana käytettiin: Windows 10 pro
| Tähtiasteikko |
 |
| Pistejakauma |
| Grafiikka |
9 |
| Musiikki |
7 |
| Ääninäyttely ja efektit |
8 |
| Käyttöliittymä |
9 |
| Tunnelma ja viihdyttävyys |
8 |
| Animaatiot ja liikkeet |
9 |
| Tekninen luotettavuus |
10 |
| Peliympäristön laajuus |
9 |
| Dialogitekstien laatu ja nopeus |
9 |
| Alkuintro |
7 |
| Yhteensä |
85 |
|
|
| Infonurkka |
| Pelattavien hahmojen nimet |
Rufus |
| Ääninäyttely |
Kyllä |
| Kuoleminen |
Ei |
| Pulmatehtävien ohitusmahdollisuus |
Kyllä |
| Inventory |
Omassa ikkunassa (aukeaa hiiren rullalla) |
| Ohjausjärjestelmä |
Automatisoitu kursori (kaksitoiminen) |
| Nimetyt hotspotit |
Kyllä |
| Dialogirakenne |
Lausevalinta teksteillä |
| Käydyt keskustelut |
Pysyvät osittain mukana |
| Steam-saavutukset |
Kyllä, 19 kpl |
|
|
| Yhteenveto |
Kyseessä on peli, joka sai aika huikeat arvostelut ympäri netin pelisivustoja. Eipä kyllä samanlaisia hurraahuutoja kuulu tämän pelikoneen äärestä. Ei siis mitenkään huono peli kuitenkaan ole kysymyksessä, mutta kovasti tuntuu olevan yliarvostettu. Pulmatehtävät ovat ihan ok ja tunnelmakin yltää ajoittain ihan siedettävälle tasolle, mutta kolma tähteä enempää ei minulta tälle pelille heru. Seuraavassa plussia ja miinuksia:
Äärettömän hyvä tekninen luotettavuus, peli ei kaatunut kertaakaan eikä ollut mitään ongelmia.
Animointi on riittävän hyvällä tasolla grafiikkaan nähden, ja on ihan kiitettävää luokkaa.
Käyttöliittymä on asiallinen ja suhteellisen helppokäyttöinen, eikä vaadi ihmeempiä kikkailuja.
Peli on riittävän pitkä ja laaja, tosin enemmänkään ei olisi haitannut, mutta onneksi tähän on jatko-osia.
Dialogia on paljon.
Peli tarjoaa ohitusmahdollisuuden pulmatehtäviin.
Puzzlet ovat vaikeustasoltaan sopivia eikä pelissä kovin helposti jää jumiin.
Musiikki on ihmeellistä vänkytystä, ja rasittaa enemmän kuin luo tunnelmaa.
Hahmot ovat jotenkin yliviritteisiä persoonallisuuksia + onnistuvat olemaan oikeastaan aika ärsyttäviä.
Ääninäyttelyn teknisessä tasossa on aika paljon toivomisen varaa. Samplet ovat suht suttuisia.
Intro on todella lyhyt ja tutorial-tyyliin toteutettu, mikä ei ihan hirveästi innostanut.
Ympäristö on aika kaoottinen ja kohta vähän liiankin yksityiskohtainen.
Vanhoja keskusteluja pyörii dialogivalinnoissa mukana, mikä on aina hivenen rasittavaa.
Pelisarjan ensimmäinen osa - ytimekkäästi nimetty Deponia - on keskitason seikkailu hieman hermoille käyvillä hahmoilla ja osittain aika väkisin väännetyllä huumorilla, sekä aimo tujauksella pakollisia genren kliseitä. Jos tartut arvostelusyöttiin ja uskot löytäneesi kaikkien aikojen pelihelmen - varaudu katkeraan pettymykseen. Jos taas et odota liikoja, niin kyllä tämän ihan suhteellisen naama peruslukemilla pelaa läpi. |
| Julkaisutiedot ja
käyttöjärjestelmätuki |
Kehittäjä: Daedalic Entertainment
Julkaisija: Daedalic Entertainment
Julkaisuvuosi: 2012
Alustat: Windows / Linux / Macintosh / iPad / PlayStation 4 |
|
|
|