\\kuulintu.net\pelit\point_&_clickit\deponia_2_-_chaos_on_deponia\

Deponia 2 - Chaos On Deponia

 

Sanallinen arviointi
Koska kysymyksessä on pelisarja, ja tämä on järjestyksessään sen toinen osa, suosittelen pelaamaan ja lukemaan arvostelun ensin ensimmäisestä osasta, sillä näissä pelisarjoissa keskityn monesti vertailemaan sarjan tuotteita keskenään, eikä tarinaa ainakaan tämän pelisarjan osalta kannata aloittaa mistään muusta kuin ensimmäisestä osasta, sillä nämä eivät varsinaisesti ole ns. standalone pelejä vaan tarina jatkuu episodinomaisesti edellisestä pelistä. Hieman vähemmän yllättäen Deponia-sarjan toinen osa jatkaa kuvallisen annin osalta tismalleen siitä, mihin ykkösessä jäätiin. Tyyli on valikoita ja ikoneita myöten säilynyt aivan identtisenä, ja aivan yhtä kaoottisena. Ja kun mikään ei ole muuttunut, niin sama arvosana on tästä kohtaa siis aika selviö.

Ensimmäisen osan musiikeissa ei ollut kehumista, joten minkähänlaisia odotuksia kannattaa kohdistaa tähän kakkoseen. Suoraan sanottuna - ei minkäänlaisia. Kyllä totuus on se, että nämä on vielä surkeammat. Yhdessä biisissä oli ainakin todella ärsyttäviä "hei, hoi" -huuteluita ja eräässä puzzlessa oli vaatimuksena säätää pelin musiikin äänenvoimakkuutta, mitä voi pitää kyllä aivan täydellisen turhana kikkailuna.

Ääninäyttelyn tekninen laatu on aavistuksen parantunut siinä mielessä, että volumetaso ei heittele enää niin paljon ja jotenkin samplet ovat ehkä aavistuksen kirkkaammatkin, mutta leikkausongelmia niissä on edelleen kyllä luvattoman paljon. Muutos ei ole suuren suuri oikein mihinkään suuntaan sen suhteen, joten samalla arvosanalla tässä ykköseen verrattuna mennään.

Käyttöliittymästä ei löydy mitään muutoksia, joten siltä osin samat huomiot pätevät tähän kuin ykköseenkin, eli edelleenkin Inventory on omassa ikkunassa, ja tulee hiiren rullalla esiin. Sieltä tavaroiden käyttäminen ja katsominen on aivan kohtalaisen helppoa. Kaikki toimii suhteellisen jouhevasti ja onnistuneesti, joten ihan kiitettävällä tasolla sen suhteen ollaan. Peli tarjoaa myös puzzleihin ohitusmahdollisuuden, joka saattaa helpottaa niiden kanssa tuskalevia jonkin verran.

Tunnelmankin osalta jatketaan saman keskiharmaan alueen mättämistä, mihin totuimme jo ensimmäisessä osassa. Ehkä tämä silti oli aivan hentoisesti tarinaltaan latteampi ja väsähtäneempi, vaikka toisaalta hahmot olivat jokseenkin mielenkiintoisempia. Samalla arvosanalla tässä kuitenkin mennään, joten suurensuuria eroja ei ole havaittavissa.

Animoinnin suhteenkaan mitään muutoksia ykköseen ei ole olemassa. Voimme todeta edelleen, että Animointijälki on ihan hyvää, kaikki toimii hyvin yhteen ja hahmoilla on tarpeeksi laaja valikoima ilmeitä. Myös välianimaatioissa on tehty hyvää työtä, eivätkä henkilöt näytä niissä liian erilaisilta, kuten on joskus joidenkin pelien osalta päässyt käymään.


Media:
Testialustana käytettiin:

Tähtiasteikko 3

Pistejakauma
Grafiikka 9
Musiikki 6
Ääninäyttely ja efektit 8
Käyttöliittymä 9
Tunnelma ja viihdyttävyys 8
Animaatiot ja liikkeet 9
Tekninen luotettavuus 10
Peliympäristön laajuus 10
Dialogitekstien laatu ja nopeus 8
Alkuintro 8
Yhteensä 85
 

Infonurkka
Pelattavien hahmojen nimet
Rufus
Ääninäyttely
Kyllä
Kuoleminen
Ei
Pulmatehtävien ohitusmahdollisuus
Kyllä
Inventory
Omassa ikkunassa (aukeaa hiiren rullalla)
Ohjausjärjestelmä
Automatisoitu kursori (kaksitoiminen)
Nimetyt hotspotit
Kyllä
Dialogirakenne
Lausevalinta teksteillä
Käydyt keskustelut Pysyvät osittain mukana
Steam-saavutukset Kyllä, 34 kpl

Yhteenveto

+

-


Julkaisutiedot ja käyttöjärjestelmätuki
Kehittäjä: Daedalic Entertainment
Julkaisija:
Daedalic Entertainment
Julkaisuvuosi: 2012
Alustat: Windows / Linux / Macintosh

MobyGames: Deponia 2 - Chaos On Deponia
AdventureGamers: Deponia 2 - Chaos On Deponia