\\kuulintu.net\pelit\point_&_clickit\face_noir\

Face Noir

 

Sanallinen arviointi
New York - 1930-luku. Sataa, salamoi. On yö ja jatkuva pimeä + Ex-poliisi, joka on potkut saatuaan alkanut yksityisetsiväksi ja kieltolain päätyttyä päättänyt myöskin ruveta alkoholin suurkuluttajaksi. No, ehkei sentään omaperäisin asetelma, mutta toimii. Face Noirin grafiikat ovat hyvinkin tunnelmallista katseltavaa ja luovat mielestäni oikein onnistuneesti sitä tunnelmaa, jonka peli vaatii sijoittuakseen kyseiseen aikakauteen. Silti täydellisestä suorituksesta puuttuu ehkä sen verran, että olisi kaivannut välillä jotain vähän raikkaampaakin kaiken sateen, synkkyyden ja loputtoman yön keskelle. Kuvitus on nimittäin tummuudessaan aika ahdistavaakin lopulta.

Ei varmaan tule kenellekään aivan hirveänä yllätyksenä, että pelin soundtrack koostuu hyvin pitkälle jazzahtavista soundeista, mikä teeman ja aikakauden huomioon ottaen onkin aivan ehdottomasti hyvä idea pelin musiikillisen puolen valinnaksi. Välillä tosin tuntui, että musiikit alkoivat hieman toistaa itseään, joten sen vuoksi kymmenen pisteen linjalla ei tässä kohtaa ihan uskalla mennä.

Face Noirin aivan ehdottomasti parhaisiin puoliin lukeutuu mahtava ääninäyttely. Se on jotenkin aitoa, helppoa kuunnella, äärimmäisen miellyttävää ja sujuvaa puheen virtaa. Joitain pelejä olen moittinut siitä, että ääninäyttelysuoritukset kuulostavat ihan paperista luetulta. Sitä ei tämän pelin osalta mielestäni kyllä pääse tapahtumaan. Murteet ovat myös oikein hyvin mukana ja kaikilla hahmoilla on todella sopivat äänet, jotka tukevat henkilöiden persoonallisuutta mielestäni oivallisesti. Ääniefektitkin ovat kyllä erittäin hyvät, sanoisinko jopa, että yhdet parhaista mitä on nähty... (ei kun siis kuultu! :D)

Käyttöliittymä pääpiirteissään on erinomainen, joskin yläpuolelle sijoittuva tavaravalikko välillä vaatii hieman totuttelua, ja aukeaa jotenkin harmillisen kankeasti. Se, mikä käyttöliittymän osalta oikeastaan eniten häiritsee, on se, ettei hotspoteille ole katsottu aiheelliseksi antaa nimiä ollenkaan, mikä vaikeuttaa pelimaailman tutkimista kohtuuttoman paljon. Onneksi sentään hotspottien palajastin löytyy, ja sitä tuleekin pelissä käytettyä ahkeraan. Tosin monesta eri hotspotista on sama kommentti, joten siltä osin verbaalista vaihtelua olisi saanut ehkä olla aavistuksen enemmän. Käyttöliittymä olisi muutenkin saanut ehkä hieman avustaa siinä mitä tavaraa pystyy mihinkin käyttämään, koska peli antaa muutenkin melko kitsaasti vihjeitä. Toisaalta, ehkä se on tämän pelin kohdalla vähän tarkoituskin, kun sentään etsivällä yritetään rämpiä tarinaa eteenpäin. Pulmatehtävistä osaan on tarjolla ohitusmahdollisuus, mutta kumma kyllä ei kaikkiin. Lukkojen tiirikoimista on ehkä aavistuksen ylikäytetty. Musiikin, ääninäyttelyn ja efektien keskinäisen voimakkuuden pystyy säätämään, mikä on aivan mahtava asia ja pelastaa tunnelmasta ja pelattavuudestakin melkoisen paljon. Käyttöliittymä kokonaisuudessaan yltää hyvinkin kiitetttävään arvosanaan.

Face Noir on peli, jonka ääressä tuntuu viihtyvän ihan mukavasti. Mysteerin tuntu leijailee hienosti tarinan yllä ja scenet ovat sellaisia, että niihin hupsahtaa sisään vähän kuin itsestään. 1930-luku on vahvasti läsnä koko ajan eikä mikään tunnu ajasta irralliselta tai väärältä. Selkeästi teemaa ja ympäristöä on mietitty tarkkaan ja lopputulos on erittäin hyvä. Johtolankojen yhdistely Jackin päässä ajatuskartta -tyyliin on aivan mahtava idea, jota olisi voinut pelissä käyttää vieläkin enemmän ja kekseliäämmin. Se, mikä aivan aavistuksen onnistuu kuitenkin tunnelmaa latistamaan on se, että edestakaisin ravaamista on valitettavasti jonkin verran plus että jotkut tehtävät ovat hieman turhan haastavia ja peli antaa niihin aika heikosti apuja. Pari kertaa tuli ratkaisu keksittyä ns. "vahingossa" hetken jumissa olon jälkeen.

Animaatioiden suhteen peli on vähän kaksijakoinen. Tausta ja siihen liittyvät asiat ovat todella eläväisiä ja hyvin toteutettuja, mutta kun hahmoista ei voi oikein antaa yhtä ylistäviä sanoja. Keskusteluissa, kun hahmot on kuvattu lähietäisyydeltä, kasvoista, on animointi jätetty kyllä aivan puolitiehen. Hahmojen kasvoilta kun ei näy minkäänlaisia tunteita ja muutenkin ne ovat sangen epämiellyttävän näköisiä ja epämääräisiä. Tässä olisi varmasti toiminut paremmin vaikkapa erilaisilla kuvakkeilla toteutettu tyyli, jos kerran animointi on ollut noinkin haastavaa. Välianimaatioiden slide-show tyylistä en myöskään tykännyt, ja niiden piirrosjälkikin oli peliin nähden aivan liian erilaista. Kuitenkin taustan animointi auttoi arvosanaa pysymään kiitettävän puolella, sillä sitäpä sitä enimmäkseen pelissä katselee, eikä keskustelussa tulevia close-uppeja.

Teknisesti on kysymys hyvin luotettavasta tuotteesta. Kaikki toimi ihan hyvin, eikä pelin pelaamisen kannalta mitään pysäyttävää tullut vastaan. Pari kertaa tuli ilmoitus rikkinäisestä skriptistä, mutta sekään ei kyllä haitannut pelaamista yhtään mitenkään. Luotettava vaikutelma siitä kaikin puolin kyllä jäi.

Sitten tullaan siihen arvostelun vaiheeseen, joka näin lyhyiden ja chapter-pohjaisten pelien aikakaudella on aiheuttanut useammankin pelin kohdalla happamia röyhtäyksiä ja epätoivottuja mahalaskuja. Mitenkäs meidän etsiväseikkailumme selviää peliympäristön laajuudesta ja pituudesta? Vastaus on valitettavasti, että aika kehnosti. Face Noirissa kyllä riittää tekemistä ja pituuskin on aivan sellaisilla siedettävillä lukemilla, mutta kun valitettavasti tarina loppuu kesken, koska kehittäjästudiolla on ollut tarkoitus tehdä pelistä toinenkin osa. Nyt kuitenkin jälleen kerran näyttää siltä, että se maankuulu kakkonen ei sitten kuitenkaan ole enää kehityspöydällä, joten on suuri vaara, ettemme ikinä saa tietää miten tarina päättyy. Tämä on aivan hävytöntä ja törkeää. Jotain, missä pelinkehittäjien pitäisi aivan ehdottomasti pystyä ottamaan itseään niskasta kiinni. Pituus ja ympäristön laajuus oli kuitenkin onneksi sitä luokkaa, että kahdeksikkoon asti yllettiin tällä kertaa, mutta kiitettävästä arvostanasta oli todellakin ihan pakko joustaa.

Ja samaa kahdeksikkoa on luvassa seuraavastakin kohdasta, eli pelin dialogeista. Sisällöllisesti ne olisivat vaikka useammankin kympin arvoista tavaraa, mutta niiden toteutuksessa on muutama asia, joka estää niitä pääsemästä kiitettävälle tasolle. Katsotaanpas: Ensinnäkin dialogien rakenne on todella huono: Kaikki vanhat keskustelut pyörivät siellä mukana hidastamassa ja ärsyttämässä henkilöiden kanssa puhumista. Miten vaikeaa ne voi olla merkitä puhutuiksi tai vaikka poistaa kokonaan, kun ei niitä kukaan kuitenkaan jaksa kahteen kertaan lukea? Vaikka peli tarjoaa aika paljon tutkittavia asioita, niin monessa hotspotissa on tosiaan sama kommentti kuin viereisessäkin, ja kun ei hotspottien nimiäkään ole peliin vaivauduttu laittamaan niin luvassa on saman lauseen toistumista vähän liiankin moneen kertaan. Verbaalista vaihtelevuutta olisi saanut siis olla enemmän. Lisäksi löysin pelistä peräti kolmea erilaista fonttia dialogin aikana, mikä ihmetyttää todella paljon ja saa pelin tuntumaan siltä osin jotenkin huonosti viimeistellyltä. Positiivista on sen sijaan ääninäyttelyvirheiden vähäisyys. Pari kai siellä oli, mutta hyvin vähän joka tapauksessa.

Alkuanimaatio on erittäin mahtava. Voi kun jokainen peli alkaisi näin mielenkiintoisesti ja heittäisi pelaajalle tämmöisen lyhyen briiffauksen, jonka jälkeen tekee todella mieli lähteä tutkimaan ja selvittämään tapausta. Aivan esimerkillinen sisäänohjaus!

Vaikka pyssyt näyttelevätkin isoa osaa pelissä ja Jack joutuu hyvinkin kuumottaviin tilanteisiin, ei pelissä kuoleminen silti ole mahdollista. Luonnollisesti myöskään mokata ei voi.

Media:
DVD
Testialustana käytettiin: Windows 10

Tähtiasteikko 4 stars

Pistejakauma
Grafiikka 9
Musiikki 9
Ääninäyttely ja efektit 10
Käyttöliittymä 9
Tunnelma ja viihdyttävyys 9
Animaatiot ja liikkeet 8
Tekninen luotettavuus 10
Peliympäristön laajuus 8
Dialogitekstien laatu ja nopeus 8
Alkuintro 10
Yhteensä 90
 

Infonurkka
Pelattavien hahmojen nimet
Jack Del Nero, Sean Maclean
Ääninäyttely
Kyllä
Kuoleminen
Ei
Pulmatehtävien ohitusmahdollisuus
Kyllä, osittain
Inventory
Ylälaidassa, automaattipiilotus
Ohjausjärjestelmä
Automatisoitu kursori
Nimetyt hotspotit
Ei
Dialogirakenne
Lausevalinta teksteillä
Käydyt keskustelut Pysyvät mukana
Steam-saavutukset Ei

Yhteenveto
Mad Orange tarjoilee meille etsiväherkkua, ja se onkin seikkailupeliosastolla ollut viimevuosina varsin harvinaista. 90 pistettä ja neljä tähteä kertoo, ettei tarjottimella suinkaan ole mitään huono peli. Muutamia pieniä ja paria vähän isompaa ärsytystä lukuun ottamatta kyseessä on varsin tasapainoinen paketti, jonka pelaa läpi suhteellisen hyvällä mielellä ja intensiteetillä. Harmi vain, että tarina tosiaan jää kesken ja pitää jäädä odottelemaan sen toista osaa, jonka ilmestymisestä ei näin seikkailupelimaailmassa voi olla ikinä varma.

+ Erinomainen grafiikka, joka sopii etsiväteemaan ja 1930-lukuun saumattomasti
+ Loistava ääninäyttely, joka tukee pelin tunnelmaa hienosti, hyvät murteet
+ Taustojen animointi on oikein hyvää
+ Dialogit ovat sisällöllisesti erittäin laadukkaita ja viihdyttäviä
+ Ääninäyttelyvirheitä ei ole paljon
+ Hyvä tunnelma, mysteerin tuntu
+ Erittäin hyvä intro
+ Johtolankojen yhdistely ajatuskartalla on loistava idea
+ Musiikin ja ääninäyttelyn ja ääniefektien keskinäistä voimakkuutta pystyy säätämään
+ Hotspottien paljastin onneksi löytyy...

- ...sillä niitä ei ole nimetty, joten niiden käyttäminen on yhtä tuskaa
- Musiikki (niin hienoa kuin se onkin) pakkaa toistamaan itseään paikoitellen
- Dialogirakenne on suoraan sanottuna huono, vanhat keskustelut pyörivät mukana vaihtoehdoissa
- Kaikkia pulmatehtäviä ei ole mahdollista ohittaa, mikä kummastuttaa suuresti
- Jonkin verran edestakaisin ravaamista
- Muutamia hieman epäloogisia tehtäviä ja peli antaa huonosti vihjeitä (no, sinähän olet etsivä :P)
- Välianimaatioiden slideshow-tyylinen toteutus ei innosta
- Tarina jää kesken suunnitellun jatko-osan takia, joka ei ainakaan vielä ole ilmestynyt

Toivoa sopii, että jossain vaiheessa saamme tietää loputkin tarinasta ja kyllä minä mielelläni näkisin muutakin, mitä Mad Orangella olisi meille tarjottavana nimenomaan seikkailupelirintamalla. Face Noir on viihdyttävä, miellyttävä ja jotenkin helposti lähestyttävä peli, jonka pelaamisesta jää hyvä mieli. Kyllä minä tätä voisin seikkailupelien ystäville suositella, etenkin jos etsiväteema ja 1930-luku kiinnostaa.

Julkaisutiedot ja käyttöjärjestelmätuki
Kehittäjä: Mad Orange
Julkaisija:
Daedalic Entertainment
Julkaisuvuosi: 2012
Alustat: Windows

MobyGames: Face Noir
AdventureGamers: Face Noir