\\kuulintu.net\pelit\oma_peliprojekti_-_solitude\

Solitude
Solitude
 

Mitä ihmettä, oletko tehnyt itse seikkailupelin!?
Näin se vissiin pääsi käymään. Tosin todettakoon heti alkuun, että kyseessä ei ole (ainakaan vielä) mikään varsinainen kokopitkä peli, vaan vasta alpha-vaiheessa oleva demo, jonka ympärille olen hieman rakentanut tarinaa.

Aikoinaan sain kipinän musiikkia kuunnellessani alkaa tekemän omia kappaleita. Vähän samalla tavalla kävi nyt sittenseikkailupelien kanssa. Oli pakko päästä yrittämään pelin tekemistä itse. Jo 2006-2007 tein ensimmäisiä kokeiluja Wintermute sovelluksella, mutta en saanut aikaan oikeastaan mitään jäkevää silloin. Huomasin homman todella haastavaksi. Vasta nyt 2020-luvulla yritin uudestaan vähän kehittyneemmällä työkalulla ja huomasin ilokseni, että myös onnistuin ihan kohtuullisesti.

Mieletöntä! Kerro vähän pelin tarinasta!
Pelin päähenkilö on nimeltään Andy, jonka vaimo katoaa mystisesti. Oven alta pujotettu kirje antaa hänelle vihjeen saapua hylättyyn kaivokseen. Siihen ympäristöön sijoittuu tämä Solitudeksi ristimäni pelidemo.

Minkälaisia ohjelmia käytit?
 

Oletko itse toteuttanut ääninäyttelynkin?
Kyllä. Testasin miten se onnistuu ja olin ihan kohtuullisen tyytyväinen lopputulokseen joten päätin jättää samplet osaksi peliä.

Tuleeko peli koskaan valmiiksi?
 

Voiko päästä kokeilemaan Solitudea?