| Technobabylon |
 |
 |
| Sanallinen arviointi |
Tulevaisuuteen, 2080-luvulle sijoittuva Technobabylon tarjoaa meille tilaisuuden kurkistaa yhteen mahdollisuuteen siitä, miltä voimme odottaa muutaman kymmenen vuoden kuluttua maailmamme näyttävän. Valitettavasti - ja vähän oikeastaan ironisestikin - se kurkistus tehdään hyvinkin retrohenkisten grafiikoiden kautta. Nyt, haluan kuitenkin sanoa, että minulla ei lähtökohtaisesti ole mitään vanhahtavannäköisen kuvallisen annin käyttämistä vastaan, kunhan se tehdään oikeassa paikassa. Technobabylon on kuitenkin näille pikseleille väärä ympäristö ihan jo teemansa vuoksi. Huomasin pelin aikana haikailevani monta kertaa sitä, että asiat olisivat olleet terävämmin piirrettyjä. Wadjet Eye:n tavaramerkki kuitenkin on tämmöisen kuvituksen käyttö, joten kaipa sitä osaltaan sen jaksaa antaa anteeksi...
...kun kuntelee vaikka pelin soundtrackia. Mitä näitä sanontoja nyt on? Nyrkki silmään, hanska käteen... joka tapauksessa aivan yhtä hyvin istuu pelin musiikillinen anti sen teemaan ja ympäristöön. Oikeastaan nykyään on harvinaista, että tämän genren pelissä ylipäätään on musiikkia tai että siitä jotakin jäisi peräti mieleen. Nyt niin kuitenkin on, mikä on aivan ehdottomasti positiivinen ilmiö. On uskomatonta, mitä oikeanlaisella äänimaailmalla saadaan aikaan. Sillä nimittäin parannetaan pelin ääressä viihtymistä, jaksamista ja tunnelmaa yllättävän paljon.
Pelin tekeminen on monesti asioiden priorisointia. Olennaisiin kohtiin kannattaa panostaa. Seikkailupeleissä mielestäni yksi merkittävimmistä asioista viihtymisen ja pelaamisen kannalta on onnistunut ääninäyttely. Siihen Wadjet Eye on kyllä taas kerran panostanut aivan täysillä. Ja se on myös kantanut hedelmää. Hahmoissa on tunnetta, intonaatiot ovat oikeat, laatu on tasaista sekä sisällöllisesti, että äänentoistollisesti ja hahmot tuntuvat aidoilta ja eläviltä. Ääninäyttelyvirheitä ei ole.
Pelin käskyttäminen on helppoa, miellyttävää ja nopeaa. Käyttöliittymä on yksinkertainen, mutta kuitenkin suhteellisen kekseliäs. Tavaroiden käyttöä toisiinsa on aika vähän, mutta se ei oikeastaan hirveämmin haittaa. Erilaisia koodilukkoja ja turvajärjestelmien kiertämisiä on luonnollisesti paljon tiedossa, kun puhutaan pelistä, joka sijoittuu näinkin kauas tulevaistuuteen. Pulmatehtävien ohitusmahdollisuutta peli ei tarjoa, mutta toisaalta, en minä kyllä sitä siihen kaivannutkaan. Jotain kertoo myös se, että jumiin ei kovin helposti jää, vaan etenemiskeinon löytää aina melko helposti.
Technobabylonin ääreen jaksaa syventyä ihan kiitettävän helposti. Tarina lähtee liikkeelle ehkä hitusen ilmasta ja lämpenee vähän laiskanlaisesti, mutta kunhan pelissä pääsee vauhtiin, niin sen äärelle palaa kyllä aina mielellään. Tulevaisuuteen sijoittuvissa tarinoissa on monesti haasteena asioiden uskottavuus, ja tämänkin pelin osalta muutamia tarinapointteja oli aika haastavaa yrittää todeta mahdollisiksi tai todennäköisiksi. Mutta koska ennustajia emme ole, eikä meidän sinänsä ole tarkoituskaan muokata ympäristöämme pelin kaltaiseksi, niin sanotaan sillä tavalla, että tunnelma ja viihtyminen on kunnossa tämän pelin osalta mainiosti. Hyvin kirjoitettu dialogi, toimiva käyttöliittymä ja mielenkiintoiset hahmot auttavat siinä myös melkoisesti. Jotkin kohtaukset olivat jopa aika tunteita nostattaviakin. Pelin pelaamista värittää peräti 4 kontrolloitavaa hahmoa, joista tosin Vikshaa pääsee ohjailemaan vain parissa aivan minimaalisen pienessä näytöksessä.
Animaatioiden osalta ollaan hyvällä tasolla, sen vähän mitä grafiikat niille tilaa ja mahdollisuuksia antavat. Pelin ydin tuntuu laadukkaalta, ja muutamilla pienillä asioilla on yritetty luoda eläväisempää peliympäristöä, mutta kun pikseli on pikseli, niin se on silloin pikseli, ja asettaa omat hyvinkin tiukat rajansa sille, mitä animoinnilta voidaan odottaa. Se, mitä on voitu tehdä, on tehty. Tällä kertaa se riitti arvosanaan 9.
Joskus taannoin muistan arvostelleeni kovasti AGS-alustaa (Adventure Game Studio), jolla tämä peli on tehty. Silloin sillä tehdyt tuotteet olivat aika bugisia ja rikkinäisiäkin. Toki kyseisestä työkalusta on varmaan tullut uusia, laadukkaampia versioita ja sitä on toisaalta myös opittu paremmin hyödyntämään. Technobabylon on kuitenkin erinomaisesti toimiva tuote, jonka tekninen laatu ei jättänyt minkäänlaista toivomisen varaa, siksi täyden arvosanan antaminen on tästä kohdasta suhteellisen helppoa. Siltikään en malta olla sanomatta, että uskon AGS:n tuovan edelleen omat rajoituksensa mm. pelin resoluutioon, joka on suurimmillaankin 1280 x 720. Todellinen resoluutio, millä peli on renderöity, lienee todellisuudessa kuitenkin vielä pienempi, veikkaisin, että 800x600.
Wadjetin aiempia pelejä miettiessä tullaan helposti kysymykseen siitä, riittääkö pelattavaa tarpeeksi. No, tällä kertaa vastaus on kyllä. Technobabylonissa on runsaasti paikkoja, ne ovat erittäin mielenkiintoisia, niissä riittää paljon tutkittavaa ja tehtävää. Ongelmienratkaisutaitoja tarvitsee, mutta mitään ylitsepääsemättömän vaikeaa aivot solmuun laittavia brainblastereita peli ei tarjoa. Ehkä hyvä niin, sillä tässä tuotteessa pääpaino onkin enemmän tarinankerronnassa, kuin itse pelaamisessa.
Dialogiakin riittää, vaikka vähän isommallekin kylälle jakaisi. Suurin osa pelin pelaamiseen käytetystä ajasta käytetään keskustelujen
läpi kahlaamiseen. Se on onneksi tällä kertaa positiivinen huomio, sillä dialogi on erittäin nautinnollista. Kielioppi on hallussa hyvin, ääninäyttely on mahtavaa ja peli tarjoaa myöskin harvinaisen valinnan, jolla pystyy itse klikkaamalla rytmittämään sen, milloin lause vaihtuu. Näin saadaan keskusteluihin lisää henkevyyttä ja ripaus todellisuuden tuntua. Pelissä on paljon myös ääninäyttelemätöntä tekstiä, joka tulee näytölle asioiden kuvauksina, aivan kuten vanhoihin hyviin aikoihin. Välillä tosin logiikka tuntuu ontuvan sen suhteen, milloin hahmo kommentoi asiaa, ja milloin sinun pitää lukea se itse näytöltä. Aavistuksenomainen miinus tulee myös siitä, että muutamia lauseita jää roikkumaan dialogivalintoihin aivan turhaan, ja niitä tulee toisinaan vahingossa klikattua, jolloin täytyy rullata pikakelauksella koko keskustelu uudestaan läpi. Ongelma on suht pieni, ja olisi ollut erittäin helposti korjattavissa. Sen verran se kuitenkin pääsi häiritsemään, että katsoin aiheelliseksi tiputtaa arvosanaa yhdellä pisteellä.
Intro on tapauksena aika suoraan asiaan menevä, lyhyt ja suhteellisen epäinformatiivinen. Ei nyt kuitenkaan täysin epäonnistunut, mutta ei luo mielikuvaa siitä, että tulisi vastustamaton halu alkaa juuri sillä hetkellä pelaamaan ja selvittämään tarinaa. Kuten aiemmin mainitsin, se käynnistyy hieman hitaasti ja lämpenee vasta alun jälkeen. Kyllä siinä yritystä kuitenkin on, mutta aivan kiitettävyyksiin asti sillä ei ylletä.
Pääsääntöisesti hahmot kertovat, jos tilanne on sellainen, että hengenlähtö uhkaa, ja estävät näin kuolemisen pelissä. Parissa kohtaa kuitenkin löysin keinon "kuolla", mutta silloinkin peli heittää sinut vain takaisin pari askelta taaksepäin ja antaa sinun yrittää uudestaan niin monta kertaa että teet asiat oikein. Peruuttamattomia mokia ei tietenkään voi tehdä, kuten ei seikkailupeleissä yleensäkään.
Media: Internet
Testialustana käytettiin: Windows 7
| Tähtiasteikko |
 |
| Pistejakauma |
| Grafiikka |
7 |
| Musiikki |
9 |
| Ääninäyttely ja efektit |
10 |
| Käyttöliittymä |
10 |
| Tunnelma ja viihdyttävyys |
9 |
| Animaatiot ja liikkeet |
9 |
| Tekninen luotettavuus |
10 |
| Peliympäristön laajuus |
10 |
| Dialogitekstien laatu ja nopeus |
9 |
| Alkuintro |
8 |
| Yhteensä |
91 |
|
|
| Infonurkka |
| Pelattavien hahmojen nimet |
Charles Regis, Viksha Regis, Max Lao, Latha Sesame |
| Ääninäyttely |
Kyllä |
| Kuoleminen |
Ei |
| Pulmatehtävien ohitusmahdollisuus |
Ei |
| Inventory |
Alhaalla, automaattipiilotus |
| Ohjausjärjestelmä |
Automatisoitu kursori |
| Nimetyt hotspotit |
Kyllä |
| Dialogirakenne |
Lausevalinta teksteillä |
| Käydyt keskustelut |
Pysyvät osittain mukana |
| Steam-saavutukset |
Kyllä, 40 kpl |
|
|
| Yhteenveto |
Jos on pelannut aikasemmin Wadjet Eye studion pelejä, tietää suurin piirtein, mitä Technobabylonilta voi odottaa. Kyseessä on varsin mallikelpoinen katsaus yhteen vaihtoehtoiseen tulevaisuuden ikkunaan. Historia on opettanut meille, että tulevaisuuden ennustaminen, varsinkin tekniikan saavutusten osalta on erittäin vaikeaa. Toisaalta me emme tiedä, vaikuttavatko sci-fi-tarinat siihen, mihin suuntaan sitä tulevaisuudessa kehitetään, ja jos - niin kuinka paljon ja millä tavalla. Technobabylon pureutuu yhteiskunnan tulevaisuuden ongelmiin ja epäkohtiin melko kesyllä tavalla, mutta kuitenkin suhteellisen uskottavasti ja mielenkiintoisesti. Seuraavassa jaoteltuna positiiviset ja vähemmän positiiviset pointit:
Mahtava ääninäyttely, jota kuuntelee erityisen mielellään.
Erinomainen käyttöliittymä, joka tekee pelaamisesta nautittavaa ja sujuvaa
Tasaisen laadukas tuote. Ei mitään bugeja eikä softaongelmia.
Pitkä peli ja paljon erilaisia ympäristöjä, jotka ovat erittäin mielenkiintoisia.
Hienot musiikit, jotka tukevat tunnelmaa ja auttavat jaksamaan pelin ääressä.
Peli, jonka ääressä viihtyy, hyvä tarina, erinomainen näytösten rytmitys
Nautittava dialogi, jota on paljon ja joka on laadukasta.
Pikseligrafiikka muodostaa tapahtuma-ajankohdalle absurdin ristiriidan.
Juoni menee paikoitellen vähän turhankin korkealentoiseksi.
Peli lähtee hieman yskähdellen liikkeelle, ja tarina lämpenee vasta alun jälkeen.
Dialogeissa pyörii turhaan mukana jo puhuttuja keskusteluja.
91 pistettä on hyvä saavutus. Siihen tarvitaan muutakin, kuin keskivertoa riman alitusta. Technobabylonissa on paljon asioita, jotka nostavat sen huomattavasti keskiviivan paremmalle puolelle, ja toisaalta aika vähän mitään sellaista, joka olisi pilaamassa pelikokemusta. Ainoa, minkä itse koen tämän pelin kohdalla oikeasti isoksi miinukseksi, oli kuvallinen anti, mutta sekin kai lopulta on aika pitkälle mielpideasia. Ei muuta kuin mukavia pelihetkiä. Ja terveisiä vuoteen 2087! |
| Julkaisutiedot ja
käyttöjärjestelmätuki |
Kehittäjä: Technocrat Games / Wadjet Eye Games
Julkaisija: Wadjet Eye Games
Julkaisuvuosi: 2015
Alustat: Windows / iPad / iPhone |
|
|
|