| The Next BIG Thing |
 |
|
| Sanallinen arviointi |
Kun Pendulo Studios oli saavuttanut mainetta ja kunniaa Runaway-sarjallaan 2000-luvun ensimmäisinä vuosina, alkoi seuraavan projektin valmisteleminen. The Next BIG Thing ottaa askeleita enemmän kuvitteellisempaan maailmaan, joka on irrallaan todellisuudesta ja muistuttaa meitä Hollywood Monsters-pelistä. Kaksi toisiaan inhoavaa reportteria laitetaan selvittelemään tapausta, jossa hirviö aikoo edetä poliittisella urallaan ja manipuloida omalla tavallaan ihmiset saadakseen itselleen valtaa. Ei ehkä tarinana kiinnostavin mahdollinen, mutta pureudutaan siihen myöhemmin tässä arvostelussa. Kaikki Runaway-trilogian kolme osaa saivat grafiikoistaan täyden kympin, ja samaa voi iloisesti kyllä todeta tämänkin pelin ansaitsevan. Kuvituksen osalta puhumme varsin näyttävästä taideteoksesta, joten kymmenen pisteen linjalla avataan pelin arvioiminen. Hyvältä siis näyttää.
Kuten myöskin kuulostaa. Musiikit ovat melko orkestraalisia ja suhteellisen massiivisiakin sävellyksiä, mutta on siellä toisaalta seassa ambientimpaakin materiaalia, ja myös jazzahtavaa, kevyempää kosketusta. Monessa keskustelutilanteessa musiikki vaihtuu hahmon mukaan, mikä on vähän omituista ja parissa kohtaa taitaa soida kaksikin biisiä päällekäin. Myös yksi melko kiva musiikkihenkinen puzzle peliin mahtuu mukaan. Kaiken kaikkiaan kiitettävällä tasolla ollaan siis sävellystyönkin suhteen, joten edelleen pelin pistesaalis näyttää ihan hienolta tähän mennessä.
Seuraavaksi pureudumme sitten ääninäyttelyyn. Se on sinänsä aivan okei, mutta olen minä parempaakin suorittamista tässä matkan varrella onnistunut kuulemaan. Keskiviivan paremmalla puolella siltä osin ollaan, mutta ei kuitenkaan ihan ylletä kiitettävyyksiin. Tunteet välittyvät hieman laimeasti, ja samat fraasit toistuvat vähän turhan monta kertaa, mikä toki on osittain dialogiin ja käsikirjoitukseen liittyväkin ongelma. Mutta sanotaan niin, että ääninäyttely tukee hahmojen itserakkautta ja sarkastisia heittoja tavalla, joka pääsee ajoittain hieman liikaa käymään hermoille.
Käyttöliittymä on Runaway-sarjaa pelanneille varsin tuttu, joskin siinä on joitakin uusia innovaatiota, mm. pelaajaprofiilin luonti ja sen suojaaminen salasanalla (no en muista oliko niitä Runaway-sarjan myöhemmissä osissa, mutta ainakaan ensimmäisessä ei ollut). Uusi ominaisuus on myös se, että välillä kun tavaroita kokeilee toisiinsa, ei tule dialogiriviä lainkaan, vaan pelkkä kieltomerkki ja ääniefekti. Tämä säästää kuluttavilta fraaseilta, kuten "this doesn't work" ja vastaavat, jotka ovat repimässä hermoja riekaleiksi vähän turhankin monessa pelissä. Peli tarjoaa myös vihjesysteemin ja hotspottien paljastimen, jotka ovat oikein mukavia lisiä. Pulmatehtävien ohitusmahdollisuutta ei sentään näiden lisäksi enää löydy. Kuitenkin on sanottava, että yksi ainoa äänenvoimakkuuden säätönappula ansaitsee pitkän miinuksen, sillä musiikkia olisi halunnut kääntää monta kertaa pienemmälle häirtitsemästä ääninäyttelyä. Tämä sama ongelma on ollut kaikissa Pendulon peleissä, eikä siitä ole päästy eroon vieläkään. Inventorykin olisi voinut olla jossain muualla kuin omassa ikkunassa, joskin se on riittävän helppokäyttöinen sieltäkin käsin. Ihan kiitettävään ei ylletä, mutta keskitason paremmalla puolella kuitenkin kokonaisuutena ollaan.
Mitenkäs sitten tunnelmapuolen laita? No, ei valitettavasti kovin hyvin. Pendulon tarinankerrontatyyli on aina aiheuttanut minussa jotain kitkaa ja niin on tämänkin pelin osalta. Kuten totesin tuolla aikaisemmin, niin hahmot ovat itseään täynnä, ärsyttäviä ja aika yhdentekeviä. Peli myös irtaantuu realistisuudesta hieman liikaa hirviöineen ja lentelevine, puhuvine kärpäsineen. Eikä siinäkään vielä mitään, mutta kun mukana on viittauksia niin muinaiskulttuureihin, taikuuteen, voodoohon kuin hirviöihinkin, niin puhutaan sellaisesta yhdistelmästä, josta en saa kaivettua oikein mitään itselle kiinnostavaa irti. Keskustelut ovat osittain mielenkiintoisia, mutta niihinkin olisi kaivannut vähän lisää syvyyttä. Annan tunnelmalle ja viihdyttävyydelle arvosanan 7, joka ei kuitenkaan ole huonoin mahdollinen. On se paljon tyydyttävän yläpuolella, mutta kuitenkin hyvin kauakana kiitettävästä. Alun hyvän pistepotin jälkeen ollaan hieman tultu alaspäin, mutta ei menetetä vielä toivoa.
Grafiikka ja animaatiot tahtovat kulkea monesti käsi kädessä. Kun toinen on kunnossa, on yleensä toinenkin kunnossa, ja varsinkin hyvän grafiikan jälkeen huonot animaatiot ovat aika harvinaisia. Niinpä ei ole yllätys, että ne ovat The Next BIG Thingin osaltakin täysin kiitettävää luokkaa. Pehmeitä, monipuolisia, uskottavia ja melko sulaviakin. Ehkä aavistuksenomaista tärinää näytön vierityksissä esiintyy, mutta kaiken kaikkiaan hahmojen liikehdintää katselee ilolla ja siihen ei juurikaan kaipaa mitään lisää.
Pelikokemuksessa aina melko tärkeä osa-alue on se, miten luotettavasti tuote toimii. Se on myös asia, jota osaa arvostaa vasta oikeastaan silloin kun se ei ole kunnossa. Tämän pelin osalta se onneksi on, sillä missään kohtaa ei ollut juurikaan huomautettavaa. Yksi ainoa bugi tuli pelatessa vastaan, kun hahmo käveli horisonttiin ja ilmestyi puolikkaana näytön ylälaitaan, ilmaan seisomaan. Siitä selvittiin ihan vain klikkaamalla hahmo takaisin pelialueelle. Parista kohtaa puuttui hotspotin kanssa kommunikoinnin mahdollisuus ja muutamia epäsynkroja löytyi tekstityksistä animaation aikana, mutta pääsääntöisesti kaikki oli hyvinkin kiitettävällä tasolla tekniikan osalta.
Kun Runaway - A Road Adventure ilmestyi, se oli aikalaisiensa mittapuun mukaan varsin massiivisen pitkä peli. Näki, että tuotantotiimi oli pistänyt siihen kaikkensa, ja siitähän tulikin varsinainen klassikko. Kaksi jatko-osaa olivat kuitenkin sitten pituussuuntaukseltaan huomattavasti lyhyempiä. No sen antoi anteeksi, kun ajatteli, että ne tavallaan kuuluvat sarjaan. Valitettavasti The Nexg BIG Thing onnistuu olemaan lyhyempi kuin kumpikaan edellä mainitun sarjan jatko-osista, eikä pelaamiseen saa montaa tuntia kulutettua. Siksi kiitettävästä arvostanasta pituuden suhteen jäädään melkoisen kauas. Sinänsä varmasti, jos vihjesysteemiä ja hotspottien paljastinta ei olisi, saattaisi sillä saada jonkin verran lisää aikaa pelikelloon, mutta miksi pähkäileminen ja jumissa oleminen olisi kenenkään kannalta järkevää ajankäyttöä? Kyllä minä paljon mielummin kuuntelisin dialogia ja tutkisin uusia paikkoja sillä ajalla kuin miettisin, että mikä saakelin logiikka tässä puzzlessa oikein on. Ei tämä nyt mikään ennätyslyhyt peli sentään onneksi ole, ja toisaalta - ironisesti ajatellen - jos tarina ei miellytä, niin miksi edes toivoa pitkää peliä. Sen vuoksi, olin oudolla tavalla tyytyväinen siihen, että juuri tämän pelin tarinaa ei oltu venytetty enempää.
Dialogeihin otettiinkin tuolla aikaisemmin jo jonkin verran kantaa, ja haluan tässä palata niihin vielä sen verran, että Pendulolle tuttu keskusteluiden toteutustapa häiritsee tätäkin peliä. Dialogivalintoja riittää, ja kaikki vanhat keskustelut jäävät sinne pyörimään, kun yrität hakea jotain uutta puhuttavaa henkilön kanssa. Se on aina hieman rasittavaa, ja varsinkin kun dialogia on paljon, se vielä korostuu. Käsikirjoitus ja tarinan kuljetus ei myöskään ole mitekään riemullista, ja pelin huumori on vähän omituista, kuten myös terveydykset "Ayo, tai Eyo". Kokonaisuutena kuitenkin puhumme ihan suht onnistuneesta osa-alueesta, sillä lauseet napsahtelevat tasatahtiin ja keskustelu on onneksi aika loogista ja helposti seurattavaakin.
Sisäänheitto on vallan mainio. Kertojan rooli toimii tarinoissa oikeastaan aina, eikä tämäkään peli tee siihen poikkeusta. Tekstityksetkin löytyvät, joskaan ne eivät mene aivan sataprosenttisessa synkrossa ääninäyttelyn kanssa, mutta yritystä kuitenkin on. Intron kesto on sopiva ja informatiivisuuskin aivan kohtalaista luokkaa, joten kyllä tästä kiitettävän alkupotkun saa, eikä pelaajaa jätetä heitteille heti ensimetreillä.
Dan - sen paremmin kuin myöskään Liz - eivät voi kuolla tarinan aikana, joten turvallista etenemistä on tiedossa sen puolesta.
Media: Steam-lataus
Testialustana käytettiin: Windows 7 pro
| Tähtiasteikko |
 |
| Pistejakauma |
| Grafiikka |
10 |
| Musiikki |
9 |
| Ääninäyttely ja efektit |
8 |
| Käyttöliittymä |
8 |
| Tunnelma ja viihdyttävyys |
7 |
| Animaatiot ja liikkeet |
9 |
| Tekninen luotettavuus |
9 |
| Peliympäristön laajuus |
7 |
| Dialogitekstien laatu ja nopeus |
8 |
| Alkuintro |
9 |
| Yhteensä |
84 |
|
|
| Infonurkka |
| Pelattavien hahmojen nimet |
Elizabeth 'Liz' Allaire, Daniel 'Dan' Murray |
| Ääninäyttely |
Kyllä |
| Kuoleminen |
Ei |
| Pulmatehtävien ohitusmahdollisuus |
Ei, mutta peli tarjoaa kattavan vihjesysteemin |
| Inventory |
Omassa ikkunassa |
| Ohjausjärjestelmä |
Automatisoitu kursori |
| Nimetyt hotspotit |
Kyllä |
| Dialogirakenne |
Lausevalinta teksteillä |
| Käydyt keskustelut |
Pysyvät mukana |
| Steam-saavutukset |
Ei |
|
|
| Yhteenveto |
Aina kun pelitalolta tulee iso hitti, kuten Pendulon Runaway genressään oli, on seuraavalle tuotteelle asetetut odotukset ja toiveet aina korkealla. Ennen kuin se kuitenkaan näki päivänvalon, olivat Runawayn jatko-osat antamassa osviittaa hieman tulevasta. Kyllä tässä samankaltaisuuksia kyseiseen sarjaan on olemassa, ja varsinkin sen viimeinen osa oli tyyliltään melko lähellä tätä. Sille The Next BIG Thing kuitenkin häviää pisteellä, ja ensimmäiselle Runawaylle sitten jo vähän reilumminkin. Mahtavia juttuja pelistä löytyy, mutta valitettavasti kokonaisuus jää joidenkin takaiskujen takia keikkumaan 84:llä pisteellä tuonne keskitason linjalle.
Kuvalliselta anniltaan todella kaunis ja inspiroiva, värikäs ja raikas
Musiikillisesti myönteinen kokemus
Animointityö on hienoa ja siihen on panostettu selvästi kunnolla
Teknisesti tasaisen varma tuote, ei ihmeempiä bugeja havaittavissa
Dialogitekstit napsahtelevat laadukkaasti tasaiseen tahtiin keskusteluissa
Intro on sagen hyvä ja sopivan mittainen
Vihjesysteemi on erinomainen
Vaikeustason voi valita
Tunnelma on heikko. Hahmot ovat egoistisia, ärsyttäviä ja tarina ei jaksa kiinnostaa tarpeeksi
Pituutta ei ole lähellekään riittävästi
Dialogirakenne on kamala. Keskustelut ovat työlästä kahlattavaa
Musiikin äänenvoimakkuutta ei voi säätää erikseen ja välillä se käy ääninäyttelyn päälle
Vaikka plussakohtia kertyi enemmän kuin miinuksia, olivat miinukset kuitenkin huomattavan isoja. Kun tunnelma ja pituussuuntaus eivät ole kohdillaan, puhumme aika suuresta ongelmasta. Siihen kun lisätään karmea dialogipuu ja musiikin puskeminen ääninäyttelyn päälle, niin eipä sitä muuta kahden ja puolen tähden alas ampumiseen sitten tarvitakaan. Pelin osa-alueet jakautuvat suhteellisen jyrkästi. Kokemuksen kannalta riippuu kovasti mitä asioita pitää pelaamisessa tärkeänä, ja viihdyttävyyden suhteen ollaan kuitekin joka tapauksessa henkilökohtaisten mieltymysten polulla. Minulle tämän pelin tarina ei juuri kolahtanut, mutta jollekin toiselle se saattaa upota paljonkin enemmän. |
| Julkaisutiedot ja
käyttöjärjestelmätuki |
Kehittäjä: Pendulo Studios
Julkaisija: Crimson Cow
Julkaisuvuosi: 2011
Alustat: Windows |
|
|
|